‘Teollisuuden Palkansaajat: Keskitytään olennaiseen’

Olen suurin piirtein samaa mieltä tämän kirjoituksen kanssa.

Paperiliiton sivuilta:

Teollisuuden Palkansaajat: Keskitytään olennaiseen

10.01.2013
Teollisuuden Palkansaajat TP kummastelee julkisuudessa jo pitkään vellonutta keskustelua, jossa yhteisenä nimittäjänä on palkansaajien aseman heikentäminen. TP:n hallitus kehottaa kaikkia keskusteluun osallistuvia keskittymään siihen, että Suomeen saataisiin enemmän työtä ja hyvinvointia.Julkisuuteen on viime kuukausien aikana heitetty useita ehdotuksia, jotka tähtäävät mm. palkanalennuksiin tulevissa työehtoneuvotteluissa, alimman eläköitymisiän nostamiseen, työajan pidentämiseen ja matalapalkkatyön lisäämiseen. TP:n hallituksen mielestä keskustelussa liikutaan sivuraiteilla.

– Meillä pitäisi nyt kaikin tavoin vahvistaa teollista pohjaa, jotta työllisyys ja vientitulot pystytään turvaamaan myös pitemmällä tähtäyksellä. Tämä edellyttää esimerkiksi sitä, että maan hallitus ryhtyy viimein harjoittamaan todellista teollisuuspolitiikkaa ja jättää selittelyt vähemmälle, TP:n hallitus toteaa.

Julkisuuteen heitetyt koepallot ovat omiaan vain lietsomaan paniikkimielialaa. Tämä kostautuu ennen pitkää kotimaisen kulutuksen hyytymisenä, mikä osaltaan heikentää tilannetta.

Monella esitetyllä palkansaajien aseman kurjistusesityksellä ei myöskään ole mitään tekemistä akuutin suhdannetilanteen kanssa.

– On myös hyvä muistaa, että raamisopimuksen mukaiset työehtosopimukset alkavat umpeutua pääosin vasta ensi syksynä ja seuraavana keväänä. Tätäkin taustaa vasten uusien heikennysesitysten jatkuva syöttäminen tuntuu kummalliselta, TP sanoo.

Teollisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito ja vahvistaminen vaativat aktiivisia toimia, joilla kehitetään tuottavuutta ja kokonaan uusia tukijalkojakin. Tällöin ei kuitenkaan saa unohtaa nykyistä teollisuuttamme. Vanhan työpaikan säilyttäminen on aina halvempaa kuin uuden luominen, TP muistuttaa.

Lisätietoja:

TP:n puheenjohtaja Riku Aalto, p. 0400 711 072
Varapuheenjohtaja Antti Rinne, p. 040 500 7626
Varapuheenjohtaja Pertti Porokari, p. 040 583 3476

*Teollisuuden Palkansaajat TP ry:n jäseninä on 11 teollisuuden ammattiliittoa kolmesta eri keskusjärjestöstä. Liittojen yhteenlaskettu jäsenmäärä ylittää 700 000 henkeä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s