UPM Rauma – PK3 suljetaan, ympäri maailmaa vähennetään 860 ihmistä

PÄIVITYS (via ls24.fi):

Paperiliiton Rauman osasto 42 aikoo järjestää mielenilmauksen paperikone 3 lopullisen sulkemissuunnitelman johdosta. Työntekijät poistuvat työpaikoiltaan perjantaina kello 06.00 ja palaavat takaisin töihin lauantaina kello 06.00.

Vuorokauden mittaiseen mielenilmaukseen osallistuu 450-500 Paperiiton Rauman osastoon kuuluvaa työntekijää.

Ja paperiteollisuuden alasajo jatkuu. Yle Uutiset kertoo, että UPM aikoo vähentää työvoimaa 860 ihmisellä ympäri maailmaa. Suomessa aiotaan 90 ihmistä vähentää Rauman tehtaalta – yt-neuvottelut ovat jo kesken. Toimenpiteet johtuvat siitä, että painopaperin kysyntä vähenee koko ajan. Rauman tehtaalta PK3 oli ilmeisesti sopiva kohde sulkea, koska se on sen laitoksen vanhin, hitain ja vähiten tuottava kone. Sen lisäksi siellä on vielä yksi SC-paperia valmistavaa kone, joka on uusittu viimeksi 2004.

Vaikka on kieltämättä totta, että aikakauspaperin kysyntä/tilanne ei ole hyvää, tämä on silti kurja juttu. On todettu, että entisille paperimiehille on tosi vaikeaa löytää uutta työtä ja nimenomaan sen jälkeen kun on niin monta laitosta ajettu alas. Voi kyllä kysyä, kun muuallakin SC-koneet ovat uusittuja näin, että voi tehdä LWC-paperia, miksi ei Raumalla? Rauman tehdas on tietääkseni suurin Suomessa, ja vaikka on muita laitoksia missä tehdään LWC-paperia, olisiko uusi investointi ollut mitenkään kannattavaa?

Ehkä tälläisen paperilaadun kysyntä on pikkuhiljaa jo huono. Mutta siinä voi kuitenkin tehdä eroa, jos on vaikka kovasti PEFC tai FSC -sertifioituja tuotteita. Ja kuten esim. Ruotsin selluteollisuuden menestys tällä hetkellä näyttää, palvelutason pitää olla myös kunnossa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s