Euroalueen pelastuspaketti

“Karu totuus on joka tapauksessa se, että esittämäämme pelastuspakettia ja vaihtoehtoisia eurokriisin ratkaisumalleja vastustavien tahojen kyky ratkaista eurokriisi on testattu ja todettu olemattomaksi. On lopulta mahdotonta uskoa Euroopan päättäjien ja kansalaisten olevan niin sivistymättömiä, ettemme missään vaihessa uskaltaisi myöntää kriisinhoidossa tehtyjä virheitä. Lohdullista tässä tilanteessa on se, että kun virheet myönnetään ja euroalueen massatyöttömyydestä halutaan eroon, ratkaisut ovat valmiina odottamassa. Tarvitaan vain poliittista tahtoa.”

Raha ja talous

pakettiEuroalueen taloustilanne on heikentynyt kuluneen vuoden aikana, kun kysyntäongelmat ovat alkaneet painaa yhä enemmän myös pohjoisen vientivetoisia eurotalouksia, kuten Hollantia, Suomea ja Saksaa. Vaikka koko euroalueen tasolle ulotettu sisäisen devalvaation ja talouskurin politiikka onkin imenyt kysyntää ulkomailta suututtaen samalla kilpailijataloudet, on ilmeistä, että kestävälle kasvu-uralle euroalueella ei kotimaista kysyntää leikkaavalla politiikalla päästä. Euroalue on yksinkertaisesti liian suuri talousalue harjoittamaan saksalais-suomalaista vientivetoista kasvua tavoittelevaa talouspolitiikkaa.

View original post 810 more words

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s