Pahuuden paluu

Lukemisen arvoisen teksti.

Officium Inquisitionis

Kerettiläisyyden inkvisitioiden tutkijana olen oppinut kyseenalaistamaan ihmisen pahuuden. Kuulostaa absurdilta, mutta se on edellytys aiheen kriittiselle tutkimukselle. Inkvisiittoreilla on harteillaan pahantekijöiden raskas viitta, paljolti syystä, mutta osaltaan myös uskonsotien, valistuksen ja 1800-luvun sekularisaation värikkään ja värittyneen historiakuvan ansiosta. Viattomia talonpoikia tai rauhanomaisia toisinajattelijoita jahtaava korruptoitunut tai fanaattinen kirkonmies sopii edelleen populaarikulttuurin roiston rooliin, mutta oletus toimijoiden perustavanlaatuisesta pahuudesta on huono lähtökohta ymmärtämään ja selittämään pyrkivälle historiantutkimukselle.

Keskiajan inkvisiittoreista löytyy kieltämättä verenhimoisia fanaatikkoja, kuten 1230-luvulla Saksassa mellestänyt Konrad Marburgilainen, harhaisia misogynistejä kuten pahamaineisen Malleus Maleficarumin (Noitavasaran) kirjoittaja Heinrich Kramer, ja koko joukko kuulusteltavilta rahaa nyhtäneitä opportunisteja. Mutta jos heidät asettaa oletusarvoksi, on se vähän kuin yleistäisi havaintoja Gestaposta selittämään 1900-luvun valtiollisen turvallisuuden historiaa.

Silloin jää ymmärtämättä miten Moneta Cremonalaisen Adversus Catharos et Valdenses (ca. 1240), monisyinen kirjallinen hyökkäys kerettiläisiä vastaan, syntyi keskiajan oppineen väittelykulttuurin tuotoksena. Tai miten uskovaisia syntiensä ripittäytymiseen ohjannut 1200-luvun sielunhoidollinen reformi saavutti yhden, kieltämättä synkän, huipennuksensa Pamiersin piispan…

View original post 445 more words

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s