Category Archives: Economy

“Union power and inequality” (VoxEU)

Link here.

Conclusion of the interesting paper:

“If our findings are interpreted as causal, higher unionization and minimum wages can help reduce inequality. However, this is not necessarily a blanket recommendation for higher unionization and minimum wages. Other dimensions are clearly relevant. The experience with unions has been positive in some countries, but less so in others. For instance, if unions primarily represent the interests of only some workers, they can lead to high structural unemployment for some other groups (e.g. the young). Similarly, in some instances, minimum wages can be too high and lead to high unemployment among unskilled workers and competitiveness losses. Deciding whether or not to reform labor market institutions has to be done on a country-by-country basis, taking into account how well the institutions are functioning and possible trade-offs with other policy objectives (competitiveness, growth, and employment). Finally, addressing rising inequality will likely require a multi-pronged approach including tax reform and policies to curb excesses associated with the deregulation of the financial sector.”

Advertisements

Link: “Sipilänomics, or Finland’s fake austerity”

If you are interested in reading about what is happening in Finland right now, read this blog post. Most of it is very useful but I disagree with the notion of ‘not trying to balance the budget.’/”not really trying austerity”. The author does not apparently realize that the great rise in government debt comes from automatic stabilizers, i.e. as unemployment rises, so also government spending on unemployment benefits rises. Finland does have union managed unemployment funds, but these are mostly funded by the state (see here for an overview by the managing institution of unemployment funds).

So, this post is useful for the political economy of government spending and rearranging employers’ contributions etc (the redistribution of income issue) but don’t put too much weight on the ‘fake austerity’ dimension.

Työmarkkinasuhteet käännekohdassa?

Tämä kirjoitus oli tarkoitettu mielipidekirjoitukseksi, mutta Helsingin Sanomat hylkäsi sen. Ei voi mitään. Ajattelin pistää sen nyt tänne, niin että se on “ulkona” ennen perjantaita.

—————–

Ensi perjantaina tapahtuu pitkästä aikaa suurmielenilmaus Helsingissä. Suurin syy siihen on se, että Suomen hallitus puuttuu sopimusvapauteen. Mielenilmauksen takana voi nähdä kolme suurta kehitystä viime vuosista, jotka kuitenkin liittyvät yhteen. Ensimmäinen on, että ammattiliitot ovat olleet vastuullisia jäseniä työmarkkinajärjestelmässä, joilla on ollut yhtä hyvin kuin työnantajapuolella kilpailukyky mielessä. Toinen siihen liittyvä asia on viennin todellinen tärkeys Suomen taloudelle ja kolmas on näiden vaikutus kotimaisille aloille, eli lyhyesti palvelu- ja julkiselle sektorille.Vastuullisuus löytyy Suomessa työmarkkinasuhteista. Kuitenkin, muuttuvien valtasuhteiden ansiosta Suomen korporatismimalli on muuttunut. Vuonna 2008 työnantajapuoli julisti TUPOn kuolleeksi. Työnantajapuoli olisi voinut arvioida, että sektorikohtaiset neuvottelut olisivat tuottaneet liian korkeat palkankorostukset. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanenkin mainitsi asiasta vuonna 2008 EK:n seminaarissa.

Vuonna 2009 oli yritys saada palkka-ankkuri paikallaan. Palkka-ankkuri tarkoitti, että aloille, joilla menee hyvin, sai sopia 0,5% palkankorotusta kuten metalliteollisuudessakin. Tämä vain osittain onnistui lopun lopussa ja aiheutti närästystä työntekijäosapuolten keskuudessa. Vuonna 2009 saatiin aikaiseksi ns. sosiaalitupo, joka paransi työttömyysturvasta ja varmisti eläkkeiden rahoituksen. Tämä ”osa-aihesopimus” osoitti työntekijänpuolen olevan vastuullinen.

Muuttuvat valtasuhteet näkyvät hyvin uusista keskitetyistä sopimuksista. Vuonna 2011 päästiin Raamisopimukseen, jonka ydin oli enemmän työelämän laadun parantamissa kuin palkkakysymyksissä sinänsä vaikka tässäkin huoli kilpailukyvystä oli tärkeä taustatekijä. Vuonna 2013 työmarkkinaosapuolet sopivat Työllisyys- ja kasvusopimuksen, jossa oli äärimaltilliset korotukset. Tänä vuonna sovittiin T&K-sopimuksen kolmannen kauden palkankorotuksista. Uusien keskitettyjen ratkaisujen aikana ay-liike on ollut varsin rakentavaa, koska se itsekin ajatteli, että kovat ajat vaativat kovat toimet. Nimenomaan työllisyys- ja kasvusopimus on mennyt vientialojen (työnantajien) toiveiden mukaisesti – tuli maltillinen ratkaisu. Viime vuosina työmarkkinasuhteiden vallan tasapaino on muuttunut – sen mukaan, että teollisuudessa (ja palveluissa) on kadonnut työpaikkoja ja myös ammattiliittojen neuvotteluasema on heikentynyt. Näiden laskevien vientialojen työntekijöiden määrää nähden on vähintäänkin omituista, että Sipilän hallitus ja myös EK syyttävät enimmäkseen työn kuluja Suomen ”heikosta kilpailykyvystä”.

Toinen tekijä on viennin todellinen tärkeys Suomen taloudelle. Sellutehtailla ja metalliteollisuudella on ollut hyviä vuosia. Tullin tilastot näyttävät, että esimerkiksi paperin ja teräksen vientiarvo on ollut edelleen korkeaa ja ne ovat edelleen Suomen tärkeimmät vientituotteet. Erityisesti paperi- ja metalliteollisuudessa on ollut jo pitkään yhteinen huoli kilpailukyvystä. Paperi- ja metallituotteiden lisäksi suurin Suomen vientituoteryhmä on koneet – metsäkoneet, paperikoneet, hissit, sähkömoottorit yms. Nämä ovat maailmassa haluttuja, juuri sen takia, että Suomessa tehdään laadukasta tavaraa. Se, mitä voi ehkä sanoa Suomen vientikilpailukyvystä, on, että se on melko yksipuolista. Viennissä on myös paljon raaka-aineita. Tämä johtaa kysymykseen – mitä oikein tehdään suomalaisella osaamisella? Emmekö osa myydä keksintöjämme maailmalle? Turha syyttää työntekijöitä siitä, että tavarat eivät mene kaupaksi. Paperi, metalli ja koneet menevät kaupaksi – miksi ei muita tuotteita sillä tavalla, että niillä olisi merkitys taloudelle ja ennen kaikkea työllisyydelle? Toki Suomessakin tehdä high-tech tuotteita, mutta vientikoneisto ei ole viritetty niihin.

Viimeinen asia liittyy Suomen talouspolitiikan vaikutukseen kotimaiseen työhön. Kun on tehty keskitettyjä ratkaisuja nimenomaan sillä oletuksella, että vientikilpailukyky paranee, on julkisen sektorin ja palvelusektorin työntekijöille aika rankka paikka, että siellä Suomen talouspolitiikka on johtanut yt-neuvotteluihin ja lomautuksiin. Sen sijaan, että tuijotetaan viennin menoa, pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vaikutuksiin naisvaltaisiin aloihin. Niiden työntekijöiden (m.l. opettajat ja sairaanhoitajat) määrä on paljon isompi kuin teollisuuden ja näin heidän palkkojen heikennykset eivät auta kotimaista kysyntää eivätkä ainakaan vientikilpailukykyä. Kun mietitään, miten hallitus haluaisi vielä rajoittaa sopimusvapautta, on hyvin ymmärrettävää, että jopa vastuulliset ammattiliitot, jotka edustavat pääomaintensiivisiä aloja, kuten Paperiliitto ja Metalliliitto osallistuvat perjantaina mielenilmauksessa. Työmarkkinasuhteet voivat hyvin olla käännekohdassa.

Suomen talous ja Kiinan talouden muutos

Taas yksi karkea luonnos asioista mitkä vaikuttavat Suomen talouteen. Tässä olin kertonut, mihin suomalaiset tuotteet menevät ja mitkä tuotteet. Kiina on tärkeä, tosin suhteellisen pieni kauppakumppani Suomelle. Tänään EuroIntelligence kertoi, että tilastoissa ei vielä näy, että Kiina on laskusuhdanteessa. Tosin eilen Suomessa nähtiin uutinen, joka kertoi, että suomalaiset sahat pistävät väkeä pihalle Kiinan takia.

Kiina on ennen kaikkea tärkeä vientimaa konepajoille (ei pidä unohtaa, muuten, että suomalaisilla firmoilla on Kiinassa omat tehtaat myös). Vuoteen 2012 asti kuva näyttää tältä:

Vienti Kiinalle Suomesta

Vienti Kiinalle Suomesta

Tässä näkyy, että toki myös paperitavarat/sellu menee kaupaksi kuten esim. kuparikin mutta koneet ovat suurin vientituoteryhmä. Tullin tilastoissa kehitys vuodelta 2002 nykypäivään näyttää tältä:

Vienti Kiinalle (muutamaa ryhmää)Tässä on ne samat päätuotteet kuin kuvassa yllä, paitsi, että Tullin tilastoissa niputettiin enemmän samoja tuotteita samaan ryhmään. Toisaalta esim. paperituotteet ja sellu ovat eri kategorioita. Tämä on karkea kuva kehityksistä, joten siinä ei ole niin suurta merkitystä.

Mitä nähdään on, että kuten ensimmäisessä kuvassakin koneiden vienti on lähtenyt alaspäin. Yhteydessä siihen, mitä tiedetään Kiinan taloudesta se on ymmärrettävä kehitys, sillä Suomi tekee paljon koneita teollisuudelle. Joten jos yritykset Kiinassa lakkaavat investoimasta, Suomen vienti näistä tuotteista laskee. Toisaalta näitä sähkökoneita myydään tasaisesti Kiinaan – siinä ei nähdä kovaa notkahdusta. Kategoriassa on mm. sähkömoottoreta, työkaluja ja sähkökomponentteja. Voi sanoa, että ne ovat puolivalmisteita muihin tuotteisiin, toisin kuin ne koneet, jotka tekevät tuotteita. Myös huomattavaa, mielestäni, on sellun vientimenestys. Se ei ole siinä mielessä niin yllättävää, mutta toisaalta näyttää jälleen mitä maailma edelleen haluaa Suomesta (noin karkeasti sanottu.)

Voiko vetää mitään johtopäätöksiä tämän perusteella? Ei varmaan kovin suuria johtopäätöksiä ainakaan, mutta Kiina on Saksan lisäksi yksi maa minne Suomi vie paljon koneita (tarkemmin: paperikoneita, teollisia koneita, “electrical control boards”, puhelimia, “broadcasting equipment”..) Joten jos nyt on oikeasti tilanne missä Kiina on investoinut aivan liikaa, sen tullaan huomaan ensinnäkin sähkölaite- ja konepajateollisuudessa (Valmet on kiinnostavaa seurata) ja epäsuoraisesti mahdollisesti paperin/sellun hinnan kautta, mitä pidemmälle aikavälille tarkoittaisi jälleen kerran muuttavia olosuhteita Suomen paperi- ja selluteollisuudelle.

Siinähän tämän päivän ennusteeni! 🙂

Ammattiliittojen kiukku

Onpa hyvä hetki olla työmarkkinasuhteiden tutkija. Ei hetki kestänytkään ennen kuin ensimmäiset ulosmarssit tapahtuivat hallituksen uusien suunntelmien seurauksi. Tänään on ilmeisesti tiedossa kaikki Citymarkettien ulosmarssi (15m) ja ensi viikon perjantaina Suomi pysähtyy, kun keskusjärjestöt järjestävät suurmielenosoituksen ja AKT on sen aikana protestilakossa. Kiinnostavaa nähdä, miten tämä kehittyy. PAM ainakin ilmoittaa, että se on saanut monta uutta jäsentä.

Ymmärrän hyvin miksi hallitus sai ay-liikkeen karvat pystyyn: se puuttuu sopimusvapauteen (hallituksen linjaukset lomista, lisistä) ja hallituksen toimet osuisivat kipeästi moniin ammattiin. Tämä kaikki tuottavuusloikan/kilpailukykyloikan nimessä.

Ongelma vaan on, että tämä perustuu huonoon talouden ymmärtämiseen.  Valtaosa Suomen talous ei ole riippuvainen vientiteollisuuden menestyksestä vaan kuluttajien palkkapussista. Tottakai on yhteyksiä siellä täällä vieniteollisuuden ja kotimaisen sektorin välillä (esim vartiointi, siivous, kuljetus), mutta se joka väittää, että Suomen kilpailukyky riippuu esim. kaupan kassahenkilökunnan työnkustannuksista pitää saada päänsä tarkastettua. Kauppoille nimenomaan tuontihinnat (ostohinnat) ovat tärkeitä ja teollisuudelle taas  edelleen on energian, kuljetuksen ja raaka-aineiden hinta suurin kuluerä.

Sen lisäksi Sipilän suunnitelmien vaikutus tuottavuuteen on todennäköisesti vaan tilastollinen artefakti: tuottavuus ehkä nousee, mutta voi hyvinkin olla, että Suomen talous kuitenkin jatkaa lamailua.

Jos katsotaan mitä viedään Suomesta muu maailmaan (ks. tässä), kyllä olisi parantamisen varaa, sillä Suomen top-40 vientituotelistasta tulee mieleen raaka-ainevientimaa. Suomen paperi on toki laadukasta, samoin metallituotteet, mutta jos maan vienti riippuu siitä, pitää yritysten johtajat katsoa peiliin, kun kannattaisi ehkä investoida innovaatioon ja tuotekehitykseen. Nuo tuotteet ovat näet hyvin pääomaintensiivisiä ja ei käy syyttää henkilöstökuluja “huonosta” kilpailukyvystä.

Tämän hetken hallitus romuttaa kotimaista kysyntää, jos nämä suunnitelmat menevät läpi, ja samoin kaataa todennäköisesti monin paikkoin kauppoja ja muita palveluja. Pahoittelen siitä, että nyt sekoitan eri kieltä tähän postauksen, mutta näin kirjoitin marraskuussa 2013:

– Finnish local governments have to find ways to replace the 1,1 billion euros in cuts of the funds that the government transfers to the local governments. This means local tax increases, budget cuts and cuts in personnel and/or services.

Thus, in this broad picture it is possible to see that local governments cannot in any way function as a counter-balance to budget cuts at the national level, i.e. investments decline. In many cases also jobs disappear and services become poorer. In the context of the tasks of local governments, this is something people feel directly – through tax increases and a decline in the level of services (think lay-offs of teachers, reduced health care services).

This way the Finnish, German and Dutch preferred policy of dealing with the Eurocrisis (“fiscal discipline”, otherwise known as “austerity”) comes in through the backdoor to worsen the economies of these supposed core countries. And this is beyond the woes of rising unemployment and bad news about Finnish and Dutch companies laying off people.

Myös tämä postaus vaikuttaa edelleen ajankohtaiselta (elokuu 2013).

Finland: what is its competitiveness?

The Finnish economy is not doing well, regardless of the better-than-estimated growth. Politicians, business representatives and also labour unions talk about Finland having become uncompetitive, especially relative to Germany. This is commonly expressed through a comparision of the (Real) Unit Labour Cost developments. Especially the wage increases in the sectoral collective bargaining rounds of 2007-2008 are frequently blamed for Finland’s downfall.

Recently, I have read all kinds of literature related to trade diversification, export performance and such. It was also nice to discover this website, which can provide a wealth of insight. Basically my thought for this post is: If Finland is so uncompetitive, this must somehow show up in the data. Another issue is: Finland is frequently mentioned as very competitive and high-tech, such as in this article, but does this show up in Finland’s exports?

Regarding the first question:

Export destinations of Finland (1995-2012)

Export destinations of Finland (1995-2012)

The top export destinations of Finnish exports are Sweden, Germany and Russia (followed by the Netherlands, UK, USA and China). That is the ‘macro’ picture. If you look at those individual countries, you will see completely different ‘export packages’.

Finnish exports to Germany (2012)

Finnish exports to Germany (2012)

Half of what Finland exports to Germany is either paper goods or metal goods (this can be steel plates, zinc, nickel, iron pipes etc.). Machines account for nearly 18% of exports. These are typically machines for the German industry to make things (e.g. paper machines, processing machines, lifting machines, …) but it also includes telephones, electrical transformers and electrical motors.

For Finnish exports to Sweden the picture looks quite different:

Finnish exports to Sweden (2012)

Finnish exports to Sweden (2012)

Mineral products is the category code for e.g. oil-based products, like petroleum and refined petroleum. Chemical products also include medicaments.

Finally, exports to Russia look like this:

Finnish exports to Russia (2012)

Finnish exports to Russia (2012)

Again, chemical products, phones, computers and other machinery are a large part of exports, but Russia is also a significant market for Finnish dairy products.

To make the picture complete, I provide a list of the Top-40 export products from Finland (in 2012), in terms of export value (in US$), see below. What I find striking, is that in terms of the classification used by Cafiso (2009) there are only a few high-tech export products in the top-40,  and the top-6 features ‘traditional’ industry products, as in relatively low-tech. In terms of export value, the Finnish paper industry is far from being history.

When we go back to the first question – does Finnish uncompetitiveness show up in the data? – it depends what you look at!! Here are the graphs fror the top-3 products:

Kaolin Coated Paper exports

Kaolin Coated Paper exports

Refined petroleum

Refined petroleum

Stainless steel

Large Flat-rolled Stainless Steel

Strange to say maybe, but depending on the destination and the product Finnish competitiveness does not look too bad. Yes, the start of the Great Financial Crisis is visible in the data in 2008-2009 and from 2011 European demand for two of the three products here is in decline. But that doesn’t mean that Finland is uncompetitive – German exports of stainless steel and kaolin coated paper also declines, especially in Europe.

I think one of the most relevant lessons of these sketches is that in Finland the industries that produce the top-40 products are typically very capital-intensive.  It may be true that Finnish Real Unit Labour Costs are higher than in Germany, but does it matter? Storm and Naastepad (2015) conclude that for Germany (and other industrialized countries) trade is not very sensitive to changes in Real Unit Labour Costs.

This overview of some of the aspects of the Finnish export industries has implications for the labour market relations and what issues are emphasised (either by labour unions, the state or employers). I hope to write more about that in a later phase.

 

1
Refined Petroleum $7,571,937,492.43 10.06%
2 Kaolin Coated Paper $5,546,692,160.65 7.37%
3 Large Flat-Rolled Stainless Steel $3,188,856,875.23 4.24%
4 Uncoated Paper $1,896,120,674.00 2.52%
5 Sawn Wood $1,578,749,613.50 2.10%
6 Sulfate Chemical Woodpulp $1,554,623,680.00 2.07%
7 Packaged Medicaments $1,402,117,640.52 1.86%
8 Electrical Transformers $1,397,459,014.12 1.86%
9 Telephones $1,213,812,358.00 1.61%
10 Excavation Machinery $1,141,698,501.29 1.52%
11 Broadcasting Equipment $977,911,850.49 1.30%
12 Papermaking Machines $874,822,111.30 1.16%
13 Machinery Having Individual Functions $821,263,336.80 1.09%
14 Electric Generating Sets $809,612,169.02 1.08%
15 Medical Instruments $789,197,173.22 1.05%
16 Electric Motors $707,507,667.19 0.94%
17 Other Construction Vehicles $652,354,778.80 0.87%
18 Raw Nickel $648,832,883.17 0.86%
19 Raw Furskins $619,987,425.28 0.82%
20 Raw Zinc $602,721,172.66 0.80%
21 Uncoated Kraft Paper $596,906,691.21 0.79%
22 Stone Processing Machines $574,838,607.82 0.76%
23 Plywood $570,319,551.66 0.76%
24 Cellulose Fibers Paper $557,917,828.69 0.74%
25 Cars $529,368,714.55 0.70%
26 Refined Copper $526,786,902.13 0.70%
27 Rubber Tires $522,128,649.04 0.69%
28 Valves $512,834,686.85 0.68%
29 Lifting Machinery $500,867,236.02 0.67%
30 Ethylene Polymers $495,928,852.51 0.66%
31 Passenger and Cargo Ships $456,775,890.54 0.61%
32 Other Uncoated Paper $430,972,171.17 0.57%
33 Electric Motor Parts $428,195,865.56 0.57%
34 Low-voltage Protection Equipment $423,857,644.83 0.56%
35 Flat Flat-Rolled Steel $421,897,577.90 0.56%
36 Coated Flat-Rolled Iron $415,547,511.74 0.55%
37 Special Pharmaceuticals $415,278,848.27 0.55%
38 Computers $411,008,464.22 0.55%
39 X-Ray Equipment $404,066,790.60 0.54%
40 Tractors $401,011,453.94 0.53%

Miksi liittokierros olisi huono?

Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi Suomen talouden kannalta liittokierros olisi huono, kuten joskus mainittu. Mielestäni tämä on vahvasti poliittinen kysymys, jonka pitää olla avoin keskustelulle. Jotta päästään ytimeen, esitän kaksi pätkää jotka löysin viime päivien uutisista.

Yhteiskuntasopimus pähkinäkuoressa (lähde):

“Työmarkkinajärjestöiltä toivotaan esityksiä keinoista, joilla työn tuottavuus saadaan kasvuun.

Esillä on ollut muun muassa työajan pidennys, työaikapankit, työntekijöiden muutosturvan parantaminen ja yt-lain uudistaminen ja palkkojen alentaminen.

[…]

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ajanut Suomen kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävää yhteiskuntasopimusta. Tavoitteena on kasvattaa työn tuottavuutta laskemalla yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla.

Ja sitten SAK:n Lauri Lyly keskitettyjen ratkaisujen tärkeydestä (lähde):

“– Olemme tehneet kolme vuotta noin puolen prosentin palkkaratkaisuja. Kilpailijamaat tekevät kahden prosentin palkkaratkaisuja keskimäärin. Se tarkoittaa, että otamme 1,5 prosenttia kiinni kilpailukykyeroa joka vuosi.”

Mielestäni nämä kaksi uutispätkää kuvailevat hyvin Suomen talousajattelun kapeutta: Suomi voi kasvaa vain viennin voimalla ja palkkakustannuksista on pelkästään haittaa yrityksille.

En tässä nyt ala esittää monimutkaisia taloustieteellisiä malleja tai selityksiä vaan haluan näyttää pari kuvaa, josta ilmenee että em. ajatustapa on ihan pölöä. Sen jälkeen päästään taas puhumaan työmarkkinaneuvotteluista.

Kuva 1 (Data Eurostat, nama_10_gdp).

BKT jne

 

 

 

 

 

 

 

Tästä kuvasta, jonka data on otettu Eurostatista, näyttää mielestäni erittäin selkeästi, että vienti ei läheskään ole ainoa tekijä Suomen talouden kasvussa. Toki se on tärkeää, ei siinä mitään, mutta jos katsoo myös kauppataseen (karkeasti toki tässä kuvassa) sitten on selvä että Suomen talous ei nouse, koska enemmän rahaa virtaa ulkomaille (tuonnin kautta) kuin tulee sisään (viennin kautta).

Tässä kuvassa olen laittanut indeksit, joten voi lähinnä nähdä miten nämä tekijät ovat muuttuneet prosentteina verrattuna edellisvuonna. Seuraavassa kuvassa samat indikaattorit euromääräisenä (miljoonina euroina, sama datalähde).

Kuva 2.

BKT2

 

 

 

 

 

 

Taas tämä antaa vaan karkean kuvan ja ei läheskään kuvailee sektoritaseet (valtio, yksityinen, ulkomaa) niin hyvin kuin esim. Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirjassa tehdään. Pointtini on vaan osoittaa, että viennin tärkeyst Suomen taloudelle on todennäköisesti paljon pienempi kuin usein luullaan.

Tähän liittyy seuraava kysymys: jos vientitulot ovat vähemmän merkittäviä Suomen talouden kasvun kannalta kuin luullaan, sitten miksi on järkevää pyrkiä mahdollisimman pieneen palkankorotukseen keskitetyssä ratkaisussa? Nyt tullaan yllä olevan ajatustavan toiselle ongelmakohdalle: palkat ovat haittatekijä yrityksille.

Toki, yrityksille palkat ovat kuluerä. Mitä suurempi osa liikevaihtoa menee palkoille, sitä vähemmän jää voitolle. Mutta ajattele näin: Suomen kansalaisten tulolähde on useimmiten palkka, ei voitto/osingot. Mitä pienempi palkka, sitä pienempi ostovoima. Yllä olevassa kuvassa nähtiin, että Suomessa kotitalouksien kulutus on merkittävä osa BKT:ta. Palkkojen kaksoisrooli unohdetaan usein keskusteluista yksikkötyökustannuksista.

Sitten tulee mieleen vielä se, että suuri osa tätä kulutusta on kotimaista, joten edelleen pätee se, että minun kulutus on sinun tulolähde. Palvelualalla on suurin osa työntekijöitä naisia (suhde toki vaihtelee alakohtaisesti), joten nyt puhutaan hyvin karkeasti (ja hieman kärjistäen) siitä, että on tehty poliittinen valinta ‘hillitä’ naisten alojen palkat vientialojen hyväksi. Miten muka kauppojen tai sairaaloiden tai koulujen yksikkötyökustannuksia vaikuttaa niiden kilpailukykyyn (jos voi edes puhua niistä näiden alojen osalta!) ? Mitä niiden kilpailukyky on? Pelätäänkö hoitoshoppailua ? Ulkomaalaiset nettiruokakaupat? Nettikoulut, ruotsalaiset koulut?

Näiden pohdintojen yhteydessä päästään sitten siihen, että pitäisikö tulla keskitettyjä ratkaisuja vai ei. Varmaan voi keksiä syitä miksi pitää olla keskitetty ratkaisu. Ongelma ei kuitenkaan ole (pelkästään) Suomen palkkatasossa teollisuudessa, vaan Saksan talouspolitiikassa. Saksa on jo vuosia harjoittanut palkkarepressiota, jonka takia enimmäkseen ‘kilpailukykykuilu’ on päässyt syntymään esim. Suomen ja Saksan välissä. Saksa on hyvin aktiivisesti alentanut sen yksikkötyökustannuksia, käyttäen hyväksi sen Itä-Euroopan työpajat (Puola, Tsekki..) ja sisäisesti Hartz-reformit, mitkä ovat kovan käden kautta hillinyt ammattiyhdistysliikeen kykyä vaatia palkankorotuksia. Mutta vastaavasti sielläkin kotimainen kysyntä on kehittynyt heikosti (ja esim. ‘työskentelevien köyhien’ ryhmä on kasvanut). Saksan yksikkötyökustannukset, tai mitä useat kutsuvat ‘kilpailukyvyksi’ on kehittynyt näin, että EK:n mukaan ei mikään yhteiskuntasopimus auttaa paikata ‘Suomi-Saksa kisan’.

Ongelma on siis mielestäni vähintään kahdenlainen:

  1. Suomen hintakilpailukyky ei riipu pelkästään siitä mitä Suomessa sovitaan vaan lähinnä myös siitä mitä on Saksassa on tapahtunut. Siinä mielessä pitää olla iloisia siitä, että Saksassa kasvaa paineet korottaa palkkoja (lähes) täystyöllisyyden vuoksi. Ja sitä paitsi, teollisuudessa palkkakustannukset ovat usein jotain 10-15% kokonaiskustannuksista, eihän oikeasti luulla että malttilisella linjalla päästään rajusti parantamaan hintakipalukykyä? Suomessa on yrityksiä jotka pärjäävät hyvin nykyisellä palkkatasolla (esim. Wärtsilä, Kone, Konecranes..). Se on ehkä eräänlainen keppihevonen mutta Suomen teollisuuden pitää kilpailla laadulla ja innovaatiolla, ei hinnalla. Emme täällä voi kopioda Saksan mallia. Ei täällä ole mitään ‘Hinterland’ missä voi teettää osia. Ei täällä (onneksi vielä) ole matalapalkkatyö, mitä auttaa vientifirmojen kustannuksia. Tärkeintä kaikista – emme kai halua tehdä Suomesta työintensiivinen talous? Suomi on nimenomaan hyvä siinä fyysisen pääoman puolella.
  2. Kun valtaosa ihmisiä Suomessa on töissä siellä, missä ei viedä eikä tuoda mitään ja koko kilpailukyky-ja-tuottavuus-keskustelu tuntuu vähintään oudolta, miksi niidenkin ihmisten pitää myös saada maltilliset palkankorotukset – ostovoimahan ja kotimainen kysyntä pienenee – ? Onko se eräänlainen käänteinen solidaarisuus? Vai onko se osoitus siitä, että Suomen työmarkkinajärjestelmässä vaan on vientialojen blokki, missä on työnantajat ja työntekijät ja joiden preferenssit ja ajatustavat ovat edelleen valta-asemassa? Tässä mä näen (taas hieman kärjistäen) kovan ristiriidan: naisvaltaiset alat työllistyvät paljon enemmän ihmisiä kuin pääomaintensiiviset miesvaltaiset teollisuusalat, mutta ne edellämainitut eivät pääse esittämään vaihtoehtoista poltiiikkaa. Se olisi mielenkiintoista tutkia miksi.

Nämä ajatukset antavat minulle seuraavan johtopäätöksen: keskitetty ratkaisu on hyvin poliittinen päätös, ja siinä on selkeät voittajat ja hävijät. Liittokierros on, kuten monesti tutkimuskirjallisuudessa kuvailtiin, vaarallinen siinä mielessä että usein tulee isommat palkankorotukset. Sen voi varmaan jotenkin järjestää niin, että olisi eri tapaa neuvotella sektoreittain kuin ‘kaikki peräkkäin’ tms. Mutta mielestäni kotimaisten sektoreiden osalta liittokierros ei ole välttämättä katastrofi. Ei myöskään työnantajille. Ne kuitenkin haluavat että me ostetaan heidän tuotteet.

Tulevaisuudessa pohdin tätä asiaa enemmän.