Category Archives: Eurocrisis

“Fixit” is unlikely to happen

Every once in a while there are opinion piees that state that Finland would be much better off outside the Eurozone. This is most likely true, most importantly because of the freedom a currency sovereign has. Finland probably shouldn’t have joined the Euro – although it is rather difficult to do a counterfactual analysis here. The example of Sweden is often pointed to as proof for the wrong decision of Finland to join the Euro (which was probably more based on (geo)politics than on economics). But there are significant differences nonetheless (which I will not discuss here in too much detail – this is just a thinkpiece on why Fixit is not going to happen).

To start with the obvious: suppose that Finland somehow manages to break loose of the Euro – what could we expect? Will the new currency appreciate or depreciate? There is no way to say. At some point I would have been fairly certain the currency would have greatly appreciated, but that was before the eurocrisis hit Finland hard. At present, I’d say it depends. In any case a devaluation of the new currency is also not necessary good for Finnish consumption. The final effect of a floating currency depends in particular on European and world demand for Finnish products. This leads to the second bit.

Suppose Finland is outside the Euro, what would change for the Finnish economy? I’d say: not much. At least, in the sense that a floating currency is not going to help with a quite undiverse industrial base, of which the traditional paper industry is not going to save the day due to ongoing decreases in paper demand. Pulp and cardboard may be growing product categories within a floating currency regime, but that really depends on world demand for boxes, for instance, from China. The biofuel industry could be a potential big player. Regarding the metal industry – this is also very dependent on outside demand, since it produces mainly investment goods. This means that economies elswhere have to run well to provide a boost to this sector. Given the mismanagement of the Euro-area, and almost-growth, this is not a likely driver of growth. Finland has of course a great reserve of IT experts and many smaller and bigger firms are using those – but Finland should be wary of putting all eggs in one basket. I’d say, that for all reasonable purposes, export-led growth is not a very likely possibility even if Finland managed to get out of the Euro. (maybe a dairy-led export boom to Russia?!)

The core problem – also in the context of domestic consumption – is that Finland does not produce all that many consumer products (unlike Sweden). Liberalization has made domestic electronics producers uncompetitive, so in case of devaluation, there is no easy import substitution anymore. This, by the way, is very similar to the Greek problem.

But the biggest problem is simply the technical side of getting out of the Euro. The episode with Greece has shown that the ECB is playing hardball, and probably it simply is not possible to get out of the Euro in a controlled way. If you think about the introduction of the Euro, then it should be clear why Fixit is not going to happen (even with the great Finnish engineering capacities): it took at least three years to convert all systems to use euros, and it was an open and transparent system in the sense that everybody knew when the euro would be introduced. With a Fixit, or Grexit, or whatever kind of exit, the date of introduction of the new currency will not be known and I suppose that even in Finland such a big process could not be pulled off quickly, smoothly and secretly. In that sense, outside forces could enact the breaking up of the whole Euro-area, but a single country won’t/can’t exit.

Concludingly, I’d say that the chance of Finland exiting the Euro is about the same as Germany giving up its fetish for balanced budgets. Not zero, but extremely low.

 

 

Finnish Unit Labour Cost obsession

As my previous post shows, I have been thinking about Finland’s obsession with unit labour costs (ULC) again, for a change. This is in many ways a crucial topic, as many people in the strong labour movement, at least regarding the export industries, seem to fairly uncritically regard this particular statistic. My thinking has been shaped by what Bill Mitchell has written in blogs and his latest book, as well as Merijn Knibbe’s article on the topic. The core of those writings is that unit labour costs are a highly unsuitable way of measuring “competitiveness”.

This really shows in the Finnish public debate. We have for years heard how Finnish competitiveness has suffered (since 2008), especially due to too high wage increases in 2007-2009 and how this shows in graphs of the ULC. This is especially a dominant theme in the export industries.

In the previous post I mentioned that I have been digging around in the OECD.Stat -collection. I now found something that I think is particularly useful in showing the utter folly of the whole ULC mantra – ULC for the manufacturing industry and the volume index of the manufacturing part of GDP (output approach.) I put these together, and:

ULC and manufacturing part of GDP (volume index, output approach). All data OECD.Stat

ULC and manufacturing part of GDP (volume index, output approach). All data OECD.Stat

Lo and behold! They are almost exactly their mirror image! This should be obvious to anybody who understands what ULC is (i.e. a ratio). As is very clear to see, as long as the manufacturing sector was doing well (until 2007) ULC declined. Then came the crisis (Lehman, Eurocrisis) and exports suffered (in particular affecting the manufacturing sector). As is known by now, Finnish exports are not in any way booming (i.e. after 2012 not much change) and this also shows – ULC also shows little change.

What does this tell us? For one, that it is useless to go after a 5%-decline in ULC across the line, because for the manufacturing sector you would need serious growth to achieve that. (for the rest of the fallacy of this policy idea I suggest to read Bill Mitchell’s blog post).  Furthermore, I hope it is now finally clear that ULC is ratio that is rather heavily affected by changes in GDP, which for Finland is quite dependent on demand in Europe and the world and on the other hand on domestic demand.

About Finnish unit labour costs

For a text that I am writing, I have been digging around in OECD.Stat, since there are lots of interesting statistics on unit labour costs (ULC). The text, in part, analyses the sectoral changes in ULC in Finland.

The OECD.Stat and Eurostat definition are the same (and actually the statistics come from/through Eurostat to OECD.Stat according to the information.) To remind:

Unit labour costs (ULCs) measure the average cost of labour per unit of output. They are calculated as the ratio of total labour costs to real output.

In other words, as Knibbe (2015) states: “It is a crude approximation for the share of GDP going to workers.” It important to note that in this ratio, “the variables used in the numerator (compensation, employees) relate to employed labour only while those in the denominator (GDP, employment) refer to all labour, including self-employed.

The OECD offers deconstructed data, where the components (in the employment based ULC) are separated. For Finland, it looks like this:

Source: OECD.Stat

Source: OECD.Stat

It is clear that Finnish ULC dropped because of the sudden drop in GDP from 2007-2008, NOT because of outrageous wage increase in 2007-2009. In fact, those alleged big wage increases are not really visible here – until 2012 the graph shows a quite steady increase in labour compensation per employed persion; it is possible to say that the average rate of growth has not changes very dramatically. GDP, on the other hand, has changed dramatically, and although the labour compensation has flattened since 2012, the GDP has declined more/flattened more.

That is the nearly 4 year stagnation that we have experienced in Finland. ULC has obviously declined as matter of statistical fact, but from the graph it is quite clear to see how much labour compensation would have to change to restore ULC to the pre-2007 level. And although I do not have the means to simulate this, such a decline in labour compensation would almost certainly have a very negative impact on the GDP (as I have argued before, the Finnish economy was kept afloat through domestic demand. Not anymore!).

So I do understand the worries of Finnish business life about “competitiveness”. For individual firms the combination of stagnant economy and rising labour compensation is toxic. But the point is simply that ULC is in no way a suitable measure of competitiveness! And, beyond that, there is an argument to made (as Knibbe (2013) does, that ULC should increase, given the ECB’s inflation target. – iIn particular given that in Finland producer prices have been sliding since 2012 and that there are not many upwards pressure on the Finnish CPI .

Where politicians talk about structural reform (and mean wage decreases) I think Finland needs structural reform of its industrial base. Looking for new markets. Innovating. Moving into selling more high-value added products. Of course, in a developed country like Finland it is clear that the domestic market has a large impact on GDP, more so than exports, but it certainly doesn’t hurt to use Finland’s high-tech potential more! In any case it should be long due that politicians acknowledge that wages are not the issue here (or only a minor issue). The big issue is still European and world demand. In recent days there have been commentators speaking about Finland missing the last legs of the growth cycle. They may be right, but also then Finland has to reconsider deep and hard what it sells, and especially HOW.

Vientivetoinen talousmalli ei tule onnistumaan

Tänään on sunnuntai ja se tarkoittaa, että aloitan päivän kahvilla ja alankomaalaisella lehdellä. Yksi syy siihen on, että pysyn vähän kärryllä siitä, mitä siellä tapahtuu. Myös uutisaiheiden valinta on varsin erilainen kuin Suomessa.

Tänään viikkolehdessä oli artikkeli nimeltään: “Liian monta rahtilaivaa liian vähälle rahdille”. Artikkeli kertoi siitä, mitä olen aiemmin olen kyllä myös lukenut esim. Naked Capitalism -sivuilla (Wolf Richterin kirjoituksia) ja välillä myös ZeroHedge.comilla. Nimittäin maailman kauppa on vuodesta 2010 kovasti hidastunut. Seurauksena on rahtilaivojen ylikapasiteettia. Toki rahdin hinta on myös tippunut öljyn hinnan kautta ja siitä että monet rahtiyritykset ovat ottaneet uusia, varsin isoja konttilaivoja käyttöön. Mutta silti – tältä se näyttää. Olen laiskana ja tänään otin vain kuvan siitä lehden graafista; en pääse kotikoneella Baltic Dryn datoihin tai Alankomaiden Tilastokeskuksen datoihin.

Maailman tavarakauppa, 3kk:n prosenttimuutos verrattuna edellisvuotta. Lähde: NRC/Handelsblad ja CPB

Maailman tavarakauppa, 3kk:n prosenttimuutos verrattuna edellisvuotta. Lähde: NRC/Handelsblad ja CPB

Artikkelissa on myös ING:n kansainvälisen kauppatutkimuksen johtaja Raoul Leering puheella, joka sanoo: “Kauppa alkaa kysynnästä. Ilman kysyntää (tuonti) ei kauppa (vienti).” Hän tuo esiin, että Kiinan tuonti on rajusti vähentynyt ja Euroopassa ja Amerikassa tuonti on edelleen heikko. Molemmat suuret kehitykset selittävät suuren osan maailmankaupan heikkoudesta.

Mitä tämä nyt tarkoittaa Suomelle ja Suomen talous? Olin torstaina puhumassa Metalliliiton tutkijatapaamisessa – raportoin myöhemmin siitä – ja sielläkin puhuin talouden rakenteesta. Vienti on toki tärkeää (pitäähän saada aggregaatissa saada tarpeeksi rahaa, että pystyy maksaa tuontitavarat) mutta väitän (kuten myös monet muut taloustieteilijät kuten Servaas Storm ja C.W.M. Naastepad, Özlem Onaran ja Marc Lavoie), että Suomen talouskasvulle kotimainen kysyntä, joka perustuu sitten palkkojen kehitykseen, on paljon olennaisempi. Olen tätä  jo vähän käsitellyt mm. tässä.

Suomen talouspolitiika kuitenkin keskittyy “kilpailukykyyn”, sekin hyvin kiistanalainen käsite joka tarkoittaa jotain erilaista jokaiselle puhujalle. Idea on, että Suomi on vientivetoinen maa ja näin ollen pitää tehdä toimenpiteitä jotka tukevat Suomen vientiä. Yllätys, yllätys – monet näitä toimenpiteet keskittyvät työvoimakustannuksiin, vaikka monet Suomen vientituotteet tulevat pääomaintensiiviseltä teollisuudelta jonka työvoimakustannusten osuus on suht. pieni. Ei puhuta siitä (tai tehdään politiikkaa siihen), että investoinnit tai uusia energiaratkaisuja voivat olla parempia vientipolitiikan kannalta. Kuten olen tässä näyttänyt, Suomen vienti on yleisesti puhuen aika bulkituotekeskeistä (ainakin jos puhutaan sen suurimmista osista).

Tänä aamuna ajatukseni oli siis suurin piirtein tämä: miksi tehdään politiikka, joka keskittyy työvoimakustannuksiin, vaikka se ei ole teollisuudelle mitenkään suurin kustannusten tekijä? (tätä käsittelin myös jo väitöskirjassani) Sen lisäksi – kauppa alkaa muiden maiden tuonnista, joten niin kauan kuin maailmantalous on heikko (heikkenemässä?) ja Euroopassa kasvu on todella vaisua, mitä on sitten järkeää tehdä tuollaista politiikkaa joka heikkenee kotimaista kysyntää? Ei opettajien tai terveyskeskuksen tai kauppojen henkilökunnan matalampi palkkaa oikeasti (edelleenkään) auttaa teollisuuden “kilpailukykyä” mitenkään. Firmat kuten Kone ja Wärtsilä pärjäävät hyvin koska muissa maissa on yrityksiä jotka haluavat ostaa niiden tuotteet. Takana on vaikka laatu, after-sales palvelut ja ylläpito , innovatiivisuus (esim liittyen Rikkidirektiiviin!). Ehkä pitää taas puhua johtajuudesta eikö pääoma-työ-vastakkainasettelusta.

Pidän Suomen tämän hetken talouspoltiikan linjaukset monin tavoin hyvin ongelmallisena: taloustieteen näkökulmasta, kauppatieteen näkökulmasta, vaikka schumpeterilaisilla näkökulmassa. Voi olla että nämä kaikki toimenpiteet toimivat Sipilän yrityksillä mutta jos hän yrittää oppia siitä ja yrittää soveltaa sitä koko maahan, se on sitten jättimainen fallacy of composition. Hän olisi voinut tutustua siihen jos olisi vaikka ottanut argumentaatiokurssia yliopistossa.

Yhteiskuntasopimus kaatui – mitä nyt?

Mediassa vilisee jo kaikenlaisia visioita siitä, mitä nyt tapahtuu työmarkkinasuhteissa kun “yhteiskuntasopimus” kaatui. Haluan ensin taas kerran korostaa, että tämä oli oikeasti pyrkimus saada jonkinlaisen keskitetyn sopimuksen aikaiseksi – termi yhteiskuntasopimus kuuluu poliittiseen filosofiaan.

Nyt on kaaos. Sitten (osittain nyt jo) tulee syyttelevät sormet – syyllisiä etsitään. Seuraavaksi tulee..mitä?

Olen miettinyt näitä neuvotteluja koko ajan, ja siinä on ollut ihan avain epäonnistumiseen edessä: Sipilän pakkolaki-idea on ollut täydellinen kannustin EK:lle antaa neuvottelut kariutua. Mieti vaan, ne pakkolait heikentävät työntekijän asemaa. Sen lisäksi, että tämä näyttää sopivan EK:n kilpailukykyagendalle, se on myös erittäin kätevä, kun EK voi nyt väittää, että ammattiliitot ovat itse syyllisiä siihen, että niiden jäsenten asema heikkenee. (On ihan eri kysymys, auttavatko pakkolait tai yhteiskuntasopimus yhtään kilpailukykyyn).

Joten mä näen seuraavan tapahtuvan (in abstracto ainakin):

  1. pakkolait tulevat jotenkin (ellei kaadu perustuslain asioista)
  2. sektorikohtaiset neuvottelut tuottavat korkeat palkankorotukset ja paljon lakkoja
  3. EK luulee, että kun keskitettyjen sopimusten tie on nyt suljettu pois, 2. kohdan seuraukset antavat ohjenuoran kohti aidot paikalliset neuvottelut
  4. Ammattiliitot eivät hyväksyisi tätä, mutta EK yrittää entistä kovemmin saada sen tahtoa läpi ja kun se saa nyt voiton, ehkä tämä merkitsisi ay-liikkeen merkittävä heikkeneminen, siitä huolimatta, että tulee todennäköisesti lisää jäseniä.
  5. Joka tapauksessa yhteiskuntarauha on todennäköisesti pitkään pois tästä syystä.

Keskeinen asia on kohta 3. Sektorikohtaiset neuvottelut tuottavat korkeat palkankorotukset (tai korkeampi kuin paikallisissa tai keskitetyissä). Olen kahden ajatuksen välillä: joko EK tekee täsmälleen samaa mokaa kuin vuonna 2008 (kun “TUPO kuoli”) tai tämä on erittäin harkittu taktinen voitto.

Ei ainakaan hyvältä näyttää työmarkkinasuhteille!

New blog post on the LSE Eurocrisis in the Media -blog

I have written a new blog post for the LSE Eurocrisis in the Media -blog. I hope you like it!

Ammattiliittojen kiukku

Onpa hyvä hetki olla työmarkkinasuhteiden tutkija. Ei hetki kestänytkään ennen kuin ensimmäiset ulosmarssit tapahtuivat hallituksen uusien suunntelmien seurauksi. Tänään on ilmeisesti tiedossa kaikki Citymarkettien ulosmarssi (15m) ja ensi viikon perjantaina Suomi pysähtyy, kun keskusjärjestöt järjestävät suurmielenosoituksen ja AKT on sen aikana protestilakossa. Kiinnostavaa nähdä, miten tämä kehittyy. PAM ainakin ilmoittaa, että se on saanut monta uutta jäsentä.

Ymmärrän hyvin miksi hallitus sai ay-liikkeen karvat pystyyn: se puuttuu sopimusvapauteen (hallituksen linjaukset lomista, lisistä) ja hallituksen toimet osuisivat kipeästi moniin ammattiin. Tämä kaikki tuottavuusloikan/kilpailukykyloikan nimessä.

Ongelma vaan on, että tämä perustuu huonoon talouden ymmärtämiseen.  Valtaosa Suomen talous ei ole riippuvainen vientiteollisuuden menestyksestä vaan kuluttajien palkkapussista. Tottakai on yhteyksiä siellä täällä vieniteollisuuden ja kotimaisen sektorin välillä (esim vartiointi, siivous, kuljetus), mutta se joka väittää, että Suomen kilpailukyky riippuu esim. kaupan kassahenkilökunnan työnkustannuksista pitää saada päänsä tarkastettua. Kauppoille nimenomaan tuontihinnat (ostohinnat) ovat tärkeitä ja teollisuudelle taas  edelleen on energian, kuljetuksen ja raaka-aineiden hinta suurin kuluerä.

Sen lisäksi Sipilän suunnitelmien vaikutus tuottavuuteen on todennäköisesti vaan tilastollinen artefakti: tuottavuus ehkä nousee, mutta voi hyvinkin olla, että Suomen talous kuitenkin jatkaa lamailua.

Jos katsotaan mitä viedään Suomesta muu maailmaan (ks. tässä), kyllä olisi parantamisen varaa, sillä Suomen top-40 vientituotelistasta tulee mieleen raaka-ainevientimaa. Suomen paperi on toki laadukasta, samoin metallituotteet, mutta jos maan vienti riippuu siitä, pitää yritysten johtajat katsoa peiliin, kun kannattaisi ehkä investoida innovaatioon ja tuotekehitykseen. Nuo tuotteet ovat näet hyvin pääomaintensiivisiä ja ei käy syyttää henkilöstökuluja “huonosta” kilpailukyvystä.

Tämän hetken hallitus romuttaa kotimaista kysyntää, jos nämä suunnitelmat menevät läpi, ja samoin kaataa todennäköisesti monin paikkoin kauppoja ja muita palveluja. Pahoittelen siitä, että nyt sekoitan eri kieltä tähän postauksen, mutta näin kirjoitin marraskuussa 2013:

– Finnish local governments have to find ways to replace the 1,1 billion euros in cuts of the funds that the government transfers to the local governments. This means local tax increases, budget cuts and cuts in personnel and/or services.

Thus, in this broad picture it is possible to see that local governments cannot in any way function as a counter-balance to budget cuts at the national level, i.e. investments decline. In many cases also jobs disappear and services become poorer. In the context of the tasks of local governments, this is something people feel directly – through tax increases and a decline in the level of services (think lay-offs of teachers, reduced health care services).

This way the Finnish, German and Dutch preferred policy of dealing with the Eurocrisis (“fiscal discipline”, otherwise known as “austerity”) comes in through the backdoor to worsen the economies of these supposed core countries. And this is beyond the woes of rising unemployment and bad news about Finnish and Dutch companies laying off people.

Myös tämä postaus vaikuttaa edelleen ajankohtaiselta (elokuu 2013).