Category Archives: Eurocrisis

The ECB confirms the confidence fairy doesn’t exist

In this working paper, the ECB studies the ‘confidence effects’ of fiscal consolidation, or what many call austerity politics. There are some ifs and buts but by and large this study confirms what Keynesians warned about: budget cuts in the middle of crisis have great negative effects.

It is of course one thing to have these statements in a working paper. It would be quite something else for the ECB to admit it has been repeatedly wrong (remember Trichet?) and furthermore, fiscal policy considerations are not quite supposed to be the terrain of the ECB anyway. But they now can share their wisdom with ECOFIN and the Commission.

Advertisements

Bill Mitchell on the dishonest ‘analysis’ of the almost-Troika

On his blog. Here, I’d like to share the conclusion (my bold). The whole text is quite dense and in places technical, but worth a read, especially now when in Finland all the major political parties compete over how large budget cuts they intend to make after the elections.

The reason that unemployment rose so sharply in the Euro countries between 2008 and 2014 has nothing much to do so-called trade imbalances or differential ULCs.

Those imbalances (as they call them) and different ULCs are not new. What happened in 2008 was a major aggregate spending collapse which was then reinforced by the imposition of austerity.

If I graphed the change in fiscal position (as measured by the differential austerity imposed) and the change in the unemployment rate I would get a very strong positive relationship (more austerity, higher the rise in unemployment rates) which would have some meaning.

That should be the starting point for the European Council – but then that would require them to ask questions about their patently dysfunctional fiscal rules.

Simon Tilford: Debunking German arguments about trade surplus

In this article by Simon Tilford. This has a lot of relevance for me regarding on-going research on the topic of ‘competitivess.’

Eurokriisin kiero hoito

Olen työn parissa lukenut lukuisia tekstejä eurokriisistä, miten se syntyy, mitä on tehty väärin, mitä meidän pitäisi tehdä yms. Kriisin ymmärtämiseen keskeisimmät kirjoitukset ovat minulle olleet Jörg Bibow (2012), Richard Koo:n kirja ‘balance-sheet recessions’-aiheesta ja Paul de Grauwen tärkeä kirjoitus rahaliitosta.

Joskus tulee kuitenkin vastaan sellaisia kirjoituksia, että tekee mieli kiroilla ja huutaa ja näin, koska koko eurokriisin hoito perustuu virheisiin, valheisiin ja inkompetenssiin. Tämä haastattelu Philippe Legrainin kanssa on sellainen tapaus. Lukekaa sitä.

Tässä päävika: vuonna 2010, Deauvillessa, Ranskassa, Merkel ja Sarkozy päättivät, että pitää rikkoa ns. “no-bailout clause” joka oli euroalueen perustuskivi. He, ja heidän kanssa myös Komissio vaativat että Kreikan valtio pelastaa Kreikan kriisipankkeja. Syy siihen oli, että piti suojella ranskalaiset ja saksalaiset (ja alankomaalaiset) pankit.  Sen sijään, että vihdoin tehtiin jotain järkevää finanssijärjestelmän vikoihin, laitettiin kaikki ongelmat valtioon. [siihen tulee de Grauwen analyysia peliin].

Koska ei Kreikallakaan ollut hyvä tilanne valtion taloudella (ei olisi pitänyt päästä Euroon, mutta sekin oli poliittinen päätös), päätettiin ‘antaa’ ‘apupaketteja.’ Tästä tuli lopussa se, että Pohjois-Euroopan maissa erilaiset hallitukset ja oppositiopuolueet ja nimenomaan myös kansalaiset ovat hyvin taipuvaisia kieltää lisää ‘apua’ esim. Kreikalle. Ja tämä on ymmärrettävää. Samoin kuin kreikkalaiset ovat vihaisia siitä, että heidän pitää kärsiä siitä, kun huonot pankit ‘pelastettiin’ ja pankit eivät nähneet melkein mitään seurauksia, myös pohjois-eurooppalaiset ovat  vihaisia, että heidän verorahat käytetetään ‘tukemaan laiskoja etelä-eurooppalaisia’ tai “täyttämään mustaa aukkoa” [mutta lue myös tätä]. Pointti on se, että olisi pitänyt tapahtua pankkien velkajärjestelyä ja hoita pankkialan valvonta kuntoon sen sijaan että pankkeja tuetaan. Nyt meillä on zombiepankit.

Ymmärrän varsin hyvin kritiikkiä rahaliitosta ja eurosta, mutta Suomessa ja Saksassa alusta diskurssi on keskittynyt niin vahvasti moraalikysymykseen, eikä oikeaan kysymykseen (pankkijärjestelmä, Saksan ajama talouspolitiikka), että on tosi vaikeaa enää puhua järkevästi tästä asiasta. Nykyiset ja viimeaikaiset hallituspuolueet ovat leikkineet tulella keskittymällä väärään asiaan. Kreikka tarvitsee rahaa vaan siksi, että kriisin alussa tehtiin valtavia virheitä. Olisi jo aikaa myöntää, että eurokriisin hoito on ollut tosi kehno. Brysselillä, Saksalla, Alankomailla ja myös Suomella.

One interpretation: Greek democracy is now dead

Please read this link and the post by Francesco Saraceno that I reblogged. It really seems that the ECB has been extremely political in its decision yesterday. Who can still believe it will negotiate in good faith? This stuff is escalating faster than I though possible…

The beginning of the end for Greece?

Naked Capitalism has been quite pessimistic on the prospects of Yanis Varoufakis to turn the situation around, despite his considerable skills in economics and game theory. Some links on this (in chronological order):

Syriza Walks Back Initial Defiance

The ECB Ready to Put a Choke Chain on Syriza

Greek Finance Minister Varoufakis Retreats on Debt Writedowns, Public Spending Promises

The ECB now decides to play hardball. The most important thing that Greece needed was time. Time to negotiate, time to build an alternative discourse, time to make connections. The ECB put an end to that hope. The deadline now is the end of the month. Please read: The ECB Tightens the Choke Chain on Greece

With a bank run underway and funds unlikely to return any time soon, Greece is utterly dependent on ECB support unless it is willing to have its banking system collapse. And that blow in an already prostrated economy is something that Syriza cannot responsibly inflict on voters, particularly when it shifted its campaign in the weeks before election to a moderate, pro-Eurozone posture. The ECB has issued its diktat and Greece has no choice but to fold. Varoufakis may still win some concessions around the margin, but the message is clear: he will get no big breaks on any of his major issues. The most he can hope to get is whatever the Troika is willing to trade for the Syriza’s commitment to taking on the oligarchs and reforming its tax system.

This does not end well. Before you know it, there will be a new election, because the ECB crushed the new government, and then the Greek Nazis will come to power. Well played, Europe.

The hypocrisy of Germany, as told by Bill Mitchell

This morning’s link is very good reading. Other authors, such as Jörg Bibow of the Levy Institute have written similar things, but the way Mitchell puts the whole story in a tight narrative is on another level (the benefit of discussing this outside an academic paper). I also know this history of course, but I did not connect the dots very well between this episode and the Hartz-reforms. It quite well dispells the myth of ‘German recovery through hardship.’

Anyway, go read it, you will end up wiser and will wonder why they didn’t chuck the rules out already in 2003. Oh wait, that would be admitting failure by the political elite.