Tag Archives: Eurokriisi

Eurokriisin kiero hoito

Olen työn parissa lukenut lukuisia tekstejä eurokriisistä, miten se syntyy, mitä on tehty väärin, mitä meidän pitäisi tehdä yms. Kriisin ymmärtämiseen keskeisimmät kirjoitukset ovat minulle olleet Jörg Bibow (2012), Richard Koo:n kirja ‘balance-sheet recessions’-aiheesta ja Paul de Grauwen tärkeä kirjoitus rahaliitosta.

Joskus tulee kuitenkin vastaan sellaisia kirjoituksia, että tekee mieli kiroilla ja huutaa ja näin, koska koko eurokriisin hoito perustuu virheisiin, valheisiin ja inkompetenssiin. Tämä haastattelu Philippe Legrainin kanssa on sellainen tapaus. Lukekaa sitä.

Tässä päävika: vuonna 2010, Deauvillessa, Ranskassa, Merkel ja Sarkozy päättivät, että pitää rikkoa ns. “no-bailout clause” joka oli euroalueen perustuskivi. He, ja heidän kanssa myös Komissio vaativat että Kreikan valtio pelastaa Kreikan kriisipankkeja. Syy siihen oli, että piti suojella ranskalaiset ja saksalaiset (ja alankomaalaiset) pankit.  Sen sijään, että vihdoin tehtiin jotain järkevää finanssijärjestelmän vikoihin, laitettiin kaikki ongelmat valtioon. [siihen tulee de Grauwen analyysia peliin].

Koska ei Kreikallakaan ollut hyvä tilanne valtion taloudella (ei olisi pitänyt päästä Euroon, mutta sekin oli poliittinen päätös), päätettiin ‘antaa’ ‘apupaketteja.’ Tästä tuli lopussa se, että Pohjois-Euroopan maissa erilaiset hallitukset ja oppositiopuolueet ja nimenomaan myös kansalaiset ovat hyvin taipuvaisia kieltää lisää ‘apua’ esim. Kreikalle. Ja tämä on ymmärrettävää. Samoin kuin kreikkalaiset ovat vihaisia siitä, että heidän pitää kärsiä siitä, kun huonot pankit ‘pelastettiin’ ja pankit eivät nähneet melkein mitään seurauksia, myös pohjois-eurooppalaiset ovat  vihaisia, että heidän verorahat käytetetään ‘tukemaan laiskoja etelä-eurooppalaisia’ tai “täyttämään mustaa aukkoa” [mutta lue myös tätä]. Pointti on se, että olisi pitänyt tapahtua pankkien velkajärjestelyä ja hoita pankkialan valvonta kuntoon sen sijaan että pankkeja tuetaan. Nyt meillä on zombiepankit.

Ymmärrän varsin hyvin kritiikkiä rahaliitosta ja eurosta, mutta Suomessa ja Saksassa alusta diskurssi on keskittynyt niin vahvasti moraalikysymykseen, eikä oikeaan kysymykseen (pankkijärjestelmä, Saksan ajama talouspolitiikka), että on tosi vaikeaa enää puhua järkevästi tästä asiasta. Nykyiset ja viimeaikaiset hallituspuolueet ovat leikkineet tulella keskittymällä väärään asiaan. Kreikka tarvitsee rahaa vaan siksi, että kriisin alussa tehtiin valtavia virheitä. Olisi jo aikaa myöntää, että eurokriisin hoito on ollut tosi kehno. Brysselillä, Saksalla, Alankomailla ja myös Suomella.

“Suomessa on nyt kaikkien aikojen pahin lama “

Täällä. Tarvitaan politiikan muutos. Olemme jo Kreikka.

Ja tässä linkki Lars Christensenin blogiin.

Don Quijones: “Epäluova tuho” – jatkuvaan kriisiin syynä EU:n, EKP:n politiikkaa

En ehdi, enkä varmastikaan osa kääntää tätä kirjoitusta suomeksi. Mutta viesti on selvää (ja muutkin kirjoittajat ovat sanoneet smaa): Troikan politiikka tuhoaa Euroopan kriisimaita pelastaakseen Euroopan ydinmaiden pankkeja. Yanis Varoufakiskin on selittänyt miten “hyödyllisiä” Kreikan “pelastuspaketteja” oikein on – raha virtaa suoraan takaisin ydinmaiden lainanantajien pankkeihin.

Voiko oikeasti jo lopettaa tätä hulluutta? Kreikassa on tapahtumassa kansanterveyskriisi ja vaikka Kreikka onnistui myymään velkakirjoja, tässä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että siellä menisi jotenkin paremmin. Päinvastoin, velkaa painaa yhä enemmän.

Millaiseen Eurooppaan nykylapset oikeasti kasvavat, jos päivälehdet ja poliitikot jatkuvasti toistavat, että jotkut maat (ei vaan Kreikka, mutta ymmärretävästi myös muitakin maita jolla on budjettivaihe) “eivät hoida kunnolla kirjanpidonsa” ja missä lainanantajat eivät ole koskaan vastuussa riskeistä? Ymmärtääkä herrat ja naiset poliitikot oikeasti mitä he ovat tekemässä Euroopan demokraattiseen kulttuuriin? Italiassa ei ole edelleenkaan demokraattisesti valittu hallitus, eikä Kreikassakaan.

Olen utelias nähdä, miten Komissio reagoi, jos Antti Rinne voittaa SDP-puheenjohtajan kisan.

Keskustelu Eurosta on tärkeää Suomessa

Hyvä aloituspaikka on tässä: Eurostako hyötyä Suomelle?

Tämän keskustelun olisi pitänyt tapahtua ENNEN kuin Suomi liittyi Euroon, mutta se on vaikea keskustelu ja siihen kansanäänestys ei ainakaan sovi – paitsi jos eurojärjestelmän heikot kohdat olisivat selvästi tuotu esiin, ja miten tämä tarkoittaisi Suomen hyvinvointivaltioon.

Tämä keskustelu ei voi nähdä ilman kaikki keskustelut kestävyysvajeesta ym, koska eurojärjestelmä toisin kuin oma valuutta tuo muitakin kuin poliittisia rajoitteita. Siellä missä omalla valuutalla ei voi mennä konkurssiin (jos on ns. fiat money, ts. raha joka ei voi vaihtaa kullalle tms), eurojärjestelmässä valtiot voivat mennä konkurssiin. Asiaan liittyy niin Modern Money Theoryn analyysia kuin Paul de Grauwe:n perinteisempää analyysia.

Yksinkertaisesti tilanne Suomessa on näin. Kotitalouksilla on hurjat velat, jotka osittain liittyisivät siihen, että Suomessa voi hyvin olla asuntokupla. Kotitaloudet tässä vaiheessa haluavat säästää rahaa, koska taloudellisesti ei mene hyvin (yt-neuvottelut, irtisanomiset kunnilla ja yksityisillä sektorilla.) Tämä implikoi, että joko valtio tai yksityinen sektori lisäisi velkaa (kirjanpidon perustotuus – katso myös tässä ja tässä). Mutta Suomen ja Euroopan (ja maailman) taloustilanteen takia yritykset eivöt ole halukkaita lisätä velkaa (investoida). Tästä jää sitten valtio. Mutta se haluaa jääräpäisesti säästää ja leikata budjettia. Mistä sitä lisää velkaa sitten saadaan?

Ulkomailta. Suomi, toisin kuin Alankomaat ja Saksa, on tasapainottanut kauppataseensa. Tämä tarkoittaa ainakin että Suomen tapauksessa tuonti on kasvanut. (Tätä voi myös selittää siten, että Euron korkean vaihtokurssin takia on edullista esim. ostaa tavaroita USA:lta)

Vaikka Suomi ei ole mitenkään Italian tiellä, tälle maalle on kovasti ongelmallista, että on niin kova ordoliberaalinen asenne (eli että talous/markkinat toimivat hyvin jos noudetetaan sääntöjä). Eurojärjestelmän ydinvika piileskelee just näissä säännöissä. 2% inflaatio-tavoite. Joo, ok, mutta olemme menossa kohti deflaatiota ja työttömyys on joka paikalla hurjan korkeaa. Maastricht-kriteerit. Miksi? Jotta saatiin Saksan mukaan EMU:in. Nyt ne uudet Fiscal Compactit ja muut ‘pelastuspaketit’ vaativat valtiolta budjettitasapainoa. Se, jos mitään, tuomitse tuhoon kaikki maat jossa tulee talousongelmia – koska se aiheuttaa vielä lisää työttymyyttä.

Suomelle tie eteenpäin on harkita eurojärjestelmän hyödyt ja haitat vakavasti uudestaan ja vähintään luopua säästötavoitteista. Ne ajavat meidät vaan ojasta alikkoon.

Wolfgang Munchau: miksi Eurokriisi ei todellakaan ole ohi

Koska nyt on ollut kaksi vuosineljännestä missä Euroalueen talous ei kutistunut, kaikenmaailman poliitikot ja EU-virkailijat väittävät a) että säästökuripolitiikka toimii ja b) että Eurokriisi on ohi. Jörg Bibow antaa esimerkkejä miksi (a) ei pidä paikkansa ja tänään Wolfgang Munchau Financial Timesestä näyttää miksi (b) ei pidä paikkansa.

Tiivistäen Munchaun artikkelista, Eurokriisi ei ole ohi koska:

– Italia. Italialla on valtava velkataakka ja lähes nolla tuottavuuskasvua. Sen lisäksi on taas poliittinen kriisi. Munchau kirjoittaa, että jotta Saksan ja Italian verokiila olisi samaa tasoa, Italian pitää säästä jostain 50 miljardia euroa. Italian vaihtoehto on ‘tulla Saksaksi’ tai jättää euron. Molempaan ei ole intoa.

– Pankit. Euroopan pankkijärjestelmä on edelleen paljon pankkeja jossa on huonoja lainoja yms. Pankit eivät suostu lainaamaan rahaa, koska he pelkäävät omaa pääoma-astetta. Myös Suomessa tästä oli joskus puhetta. Munchau näyttää, että ns. laaja raha ‘M3’ on kasvanut hyvin vähän.

– Investointi. Munchau sanoo: lama ei ole ohi ennen kuin nähdään kasvua investoinnissa ja pienenevä työttömyyttö. Kriisin alusta molemmat ovat vaan pahentuneet, vaikka on alueellista vaihtelua.

Ja tässä ei edes otettu mukaan miten Amerikan budjettisekoilu voisi vaikuttaa maailmantalouteen.

Kaksi syytä miksi Raimo Ilaskivi on väärässä

Tänään Aamulehdessä Raimo Ilaskivi ei pidä mahdottomana,  että nykyisellä velkaantumisen tahdilla taloutemme syöksyy Kreikan, Portugalin ja Italian tavoin voimakkaaseen alamäkeen.
Kaksi syytä miksi hän on väärässä ja pelottelee:
1. Suomen ei tarvitse pelastaa pankkeja. Silloin kuin PIIGSilla pankit joutuivat pulmiin, valtiot pelastivat näitä ja siten lisäsivät huonoa velkaa.
2. Suomella on hyvin kilpailukykyinen teollisuus, palkkatason huolimatta. Katso vaikka miten Koneella tai Metson kaivostoiminnan osalle meen. Muitakin esimerkkejä löytyy.

Tämän lisäksi Ilaskivi saa argumentaatio väärinpäin. Talouden alamäki tuli voimakkaasti talouskuripolitiikasta, ei siitä että valtion velka on suuri. Ja sitä paitsi 60 % BKT:sta ei ole mitenkään suuri luku. Japanilla on paljon isompi luku kuin Kreikka mutta ei kuitenkaan ole talousahdingossa. Miksi? Japanilla on oma valuutta, euromailla ei.

Niille, jotka ovat sitä mieltä, että Suomi on saavuttanut hyvän kompromissin

YLE uutisoi tästä lyhyesti näin, missä Suomen finanssiministeri mainitsee ne asiat hyvinä asioina, jotka Varoufakis alla kritisoi ankarasti.

“The Death of Direct Bank Re-capitalisation: Europe’s (newest) day of shame | Yanis Varoufakis” http://feedly.com/k/14bo3MK