Tag Archives: kotimainen kysyntä

Kilpailukykysopimus osoittaa ay-liikkeen fragmentoitumisriskiä

[kielikorjattu versio tullee kunhan kerkiän]

Tässä vaiheessa päivää on selvää, että SAK:n hallitus on antanut “vihreän valon” “kilpailukykysopimukselle”. Postauksessa haluaisin piirtää suuret viivat siitä, miksi eri liitot päättivät olla neuvottelematta tästä uudesta sopimuksesta.

Aluksi kuitenkin tämä: niin kuin edellinen sopimus (Kasvu- ja Työllisyyssopimus) tälläkin sopimuksella on kamala Newspeak-mainen nimi: kilpailukykysopimus. Kuten eri tahot ovat todenneet jo, sopimuksessa on kaikenlaisia elementtejä, jotka ovat lopun lopussa palkka-alennusta. Joten kilpailukyky=palkka-alennus? PK-yrityksille asia on vähän eri ehkä, mutta nille firmoille, jotka “hoitavat” suurin osa Suomen vientiä, palkkakustannukset eivät juurikaan ole suurin ongelmaa.

Ajatukseni perustuvat tämän postauksen analyysissa tähän artikkeliin, missä selitetään, että sektori on joko “tradable” tai “non-tradable”. Siinä myös näytetään,  kuinka isot erot ovat näiden sektorien välissä jos puhutaan tuottavuudesta. Tämän lisäksi postaus perustuu tämän artikkelin havaintoon, että euroalueen ydinmaista (mihin Suomi luokitellaan) reaalit yksikkötyökustannukset selittävät hyvin marginaalisen osuuden kauppataseen vaihtelusta. Lyhyesti sanottu: yksikkötyökustannusten alennus ei tee kovin paljon viennille, ja sen lisäksi on monta talouden sektoria, jolle kotimainen tulotaso (ts. kotimainen kysyntä) on tärkeämpää.

Viikonlopun aikana ei tullut kovin paljon muutoksia siihen, mitkä liitot eivät lähde neuvottelemaan uudesta sopimuksesta: PAM, AKT, SEL ja Rakennusliitto – tämä viimeinen oman tiedotteen mukaan, koska “liitto neuvottelee uudet työehtosopimukset ensi talvena ennen nykyisen sopimuskauden umpeutumista. Näin ollen alalla ei ole tänä keväänä tarpeen käynnistää neuvotteluja työehtosopimusten muuttamiseksi. Rakennusliiton hallitus totesi niin ikään, että yhteiskuntasopimuksessa määritelty kilpailukykypaketti on jo käytössä rakennusalalla.” Tästä syystä todennäköisesti Rakennusliitto äänesti tyhjää.

SAK-laisista liittoista PAM edustaa palvelualaa, AKT kuljetus ja SEL Suomen Elintarviketyöläisiä (leipomo-, lihanjalostus-, maidonjalostus- ja teollisuus sekä virvoitusjuoma- ja panimoalalla). Suomen Lentoemäntä- Stuerttiyhdistys SLSY ei kuulu SAK:on mutta ei myöskään lähde neuvottelemaan “yhteiskuntasopimuksesta” koska se on tehnyt jo “kilpailukykysopimuksen Finnairin ja Blue1:n säästösopimusten muodossa”.

Mitä näissä on yhteistä? Rakennusliitto, PAM ja SEL edustavat sektoreita, jotka ovat ns. ei-vientialoja. AKT kuljetusliittona on hieman vienti- ja ei-vientialojen välissä ja myös eri tietokantojen luokittelussa näkyy, että kuljetus on joskus luokiteltu vientialana, joskus ei-vientialana. Tämä tietenkin riippuu siitä, millaista kuljetusta katsotaan – merikuljetus on enemmän vienti kuin maan sisäinen pakettikuljetus tai bussikuljetus. Kuljetusalalla olisi varmaan viisasta katsoa eroja sektorin sisällä, ja siten AKT:n osalta sisäinen valtatasapaino näiden eri alasektorien välissä.

Ammattiliitot edustavat jäsententä. Suomen keskusteluissa on viime päivinä puhunut paljon siitä, että onko ammattiliitoilla liikaa valtaa, tai ajattelevatko ne vaan omia etuja yms. En sitä täällä käsittele sen enempää, koska se on iso kysymys. Mitä mä tässä kyllä sanon, on, että on mielestäni hyvää, että jotkut ammattiliitot haastavat elinkeinoelämän ja politiikan hokemaa mantraa kilpailukyvystä – olkoon se sitten sen kautta, että PAM, AKT ja SEL eivät tule mukaan soveltamaan “kilpailukykysopimusta”. Kuten taloustieteissä ihan hyvin tiedetään, on palkalla kaksi puoli: se on kuluerä mutta myös tulolähde. Ilman palkat ei tuloja yrityksille. Tässä se on myös ihan samaa ostetaanko tuotteet/palvelut julkiselta tai yksityiseltä puolelta – tulo on tulo. Tästä syystä on niin tuhoisa mitä Sipilä & co haluavat: palkka-alennus tarkoittaa hyvin varmasti kotimaisen kysynnän lasku, vaikka on hyvin epävarmaa hyötyykö teollisuus palkka-alennuksesta (mm. koska palkkakustannukset ovat vain pieni osa kokonaiskustannuksista).

Tästä toiveajattelusta voi myös “syyttää” teollisuusliitot: Metalliliitto ja Paperiliitto yms tulevat mukaan tähän “kilpailukykysopimukseen” vaikka niiden jos kukaan pitäisi tietää, että pääomaintensiivisessä teollisuudessa palkkakustannukset eivät yhtäkkiä aiheuta ihmeitä – Suomen vienti riippuu todella kovasti maailmantaloudesta eikä palkka-alennus muutu siihen pätkääkään.

Lyhyesti voi siis hyvin ymmärtää, miksi PAM, AKT ja SEL eivät hyväksyneet “kilpailukykysopimusta”. On tässä mielessä yllättävää, että Ylen Uosukainen ei tunnista PAMin syytä tähän (viime vuosien säästökuripolitiikka on syönyt kovin paljon kotimaista kysyntää). Mutta mitäs JHL, Super, TeHy ja muut julkisen sektorin liitot? Veikkaan, että nämä liitot ovat olleet jo valmiiksi heikossa asemassa EU:n asettamien budjettirajoitusten takia, eikä tällä hetkellä ehkä ole tarpeeksi vastavoimaa hallitukselle (kun on tehty jo niin monta kipeitä päätöksiä).

Voimme puhua yleissitovuudesta ja pitää myös puhua miten työehtosopimukset sopivat PK-yrityksille, mutta sielläkin voi olla, että suuri vaikutus on kotimaisella tai ulkomaisella kysynnällä, ei niinkään palkkatasolla. PK-yrityksille on kyllä tärkeää keksiä jotenkin joustavammat sovellukset, kun TESis ovat sinänsä tietenkin enemmän suurten teollisuusalojen instrumentti. Tästä joskus myöhemmin.

Luulen myös, että ne liitot jotka äänestivät neuvottelemisen puolesta, halusivat “pelastaa nykyistä systeemiä”. Suomen työmarkkinasuhteiden järjestelmässä on jo monta liikkuvaa palaa (EK:n epäselvä rooli tulevaisuudessa, paikallisen sopimisen neuvottelut yms) joten ehkä yksi kriisi lisää olisi aivan liikaa. En tässä nyt kommentoi uuden sopimuksen sisältöä, se jää toiselle kerralle.

Advertisements

Vientivetoinen talousmalli ei tule onnistumaan

Tänään on sunnuntai ja se tarkoittaa, että aloitan päivän kahvilla ja alankomaalaisella lehdellä. Yksi syy siihen on, että pysyn vähän kärryllä siitä, mitä siellä tapahtuu. Myös uutisaiheiden valinta on varsin erilainen kuin Suomessa.

Tänään viikkolehdessä oli artikkeli nimeltään: “Liian monta rahtilaivaa liian vähälle rahdille”. Artikkeli kertoi siitä, mitä olen aiemmin olen kyllä myös lukenut esim. Naked Capitalism -sivuilla (Wolf Richterin kirjoituksia) ja välillä myös ZeroHedge.comilla. Nimittäin maailman kauppa on vuodesta 2010 kovasti hidastunut. Seurauksena on rahtilaivojen ylikapasiteettia. Toki rahdin hinta on myös tippunut öljyn hinnan kautta ja siitä että monet rahtiyritykset ovat ottaneet uusia, varsin isoja konttilaivoja käyttöön. Mutta silti – tältä se näyttää. Olen laiskana ja tänään otin vain kuvan siitä lehden graafista; en pääse kotikoneella Baltic Dryn datoihin tai Alankomaiden Tilastokeskuksen datoihin.

Maailman tavarakauppa, 3kk:n prosenttimuutos verrattuna edellisvuotta. Lähde: NRC/Handelsblad ja CPB

Maailman tavarakauppa, 3kk:n prosenttimuutos verrattuna edellisvuotta. Lähde: NRC/Handelsblad ja CPB

Artikkelissa on myös ING:n kansainvälisen kauppatutkimuksen johtaja Raoul Leering puheella, joka sanoo: “Kauppa alkaa kysynnästä. Ilman kysyntää (tuonti) ei kauppa (vienti).” Hän tuo esiin, että Kiinan tuonti on rajusti vähentynyt ja Euroopassa ja Amerikassa tuonti on edelleen heikko. Molemmat suuret kehitykset selittävät suuren osan maailmankaupan heikkoudesta.

Mitä tämä nyt tarkoittaa Suomelle ja Suomen talous? Olin torstaina puhumassa Metalliliiton tutkijatapaamisessa – raportoin myöhemmin siitä – ja sielläkin puhuin talouden rakenteesta. Vienti on toki tärkeää (pitäähän saada aggregaatissa saada tarpeeksi rahaa, että pystyy maksaa tuontitavarat) mutta väitän (kuten myös monet muut taloustieteilijät kuten Servaas Storm ja C.W.M. Naastepad, Özlem Onaran ja Marc Lavoie), että Suomen talouskasvulle kotimainen kysyntä, joka perustuu sitten palkkojen kehitykseen, on paljon olennaisempi. Olen tätä  jo vähän käsitellyt mm. tässä.

Suomen talouspolitiika kuitenkin keskittyy “kilpailukykyyn”, sekin hyvin kiistanalainen käsite joka tarkoittaa jotain erilaista jokaiselle puhujalle. Idea on, että Suomi on vientivetoinen maa ja näin ollen pitää tehdä toimenpiteitä jotka tukevat Suomen vientiä. Yllätys, yllätys – monet näitä toimenpiteet keskittyvät työvoimakustannuksiin, vaikka monet Suomen vientituotteet tulevat pääomaintensiiviseltä teollisuudelta jonka työvoimakustannusten osuus on suht. pieni. Ei puhuta siitä (tai tehdään politiikkaa siihen), että investoinnit tai uusia energiaratkaisuja voivat olla parempia vientipolitiikan kannalta. Kuten olen tässä näyttänyt, Suomen vienti on yleisesti puhuen aika bulkituotekeskeistä (ainakin jos puhutaan sen suurimmista osista).

Tänä aamuna ajatukseni oli siis suurin piirtein tämä: miksi tehdään politiikka, joka keskittyy työvoimakustannuksiin, vaikka se ei ole teollisuudelle mitenkään suurin kustannusten tekijä? (tätä käsittelin myös jo väitöskirjassani) Sen lisäksi – kauppa alkaa muiden maiden tuonnista, joten niin kauan kuin maailmantalous on heikko (heikkenemässä?) ja Euroopassa kasvu on todella vaisua, mitä on sitten järkeää tehdä tuollaista politiikkaa joka heikkenee kotimaista kysyntää? Ei opettajien tai terveyskeskuksen tai kauppojen henkilökunnan matalampi palkkaa oikeasti (edelleenkään) auttaa teollisuuden “kilpailukykyä” mitenkään. Firmat kuten Kone ja Wärtsilä pärjäävät hyvin koska muissa maissa on yrityksiä jotka haluavat ostaa niiden tuotteet. Takana on vaikka laatu, after-sales palvelut ja ylläpito , innovatiivisuus (esim liittyen Rikkidirektiiviin!). Ehkä pitää taas puhua johtajuudesta eikö pääoma-työ-vastakkainasettelusta.

Pidän Suomen tämän hetken talouspoltiikan linjaukset monin tavoin hyvin ongelmallisena: taloustieteen näkökulmasta, kauppatieteen näkökulmasta, vaikka schumpeterilaisilla näkökulmassa. Voi olla että nämä kaikki toimenpiteet toimivat Sipilän yrityksillä mutta jos hän yrittää oppia siitä ja yrittää soveltaa sitä koko maahan, se on sitten jättimainen fallacy of composition. Hän olisi voinut tutustua siihen jos olisi vaikka ottanut argumentaatiokurssia yliopistossa.

Lista asioista, miksi Suomen kilpailukyky ei välttämättä paranisi

  1.  Suomen työn yksikköhinnat ovat (paljon) korkeampi kuin Saksan.
  2. Saksa on kovalla politiikalla litistynyt palkkojen kasvua, joten sen kehitys on paljon alla EKP:n hintatason kehityksen tasoa (muista: työkustannukset ovat vahvasti korrelloituja inflaation kanssa).
  3. Koska Saksan työn yksikkökustannukset ovat suhteellisen matalia, vienti onnistuu sieltä melko hyvin (ks. kauppataseen ylijäämää) Toisaalta Saksan kotimainen kysyntä on vielä aika heikkoa heikon palkkakehityksen takia. Silti Saksan taloudelle menee suhteellisen hyvin.
  4. Edellisen asian takia (simplifisoitu) euro on paljon vahvempaa kuin olisi voinut ehkä odottaa Eurokriisin takia
  5. Suomen työn yksikkökustannusten ei saa alle Saksan tasoa, ellei rupee ‘Espanjan tapaan‘ leikata palkkoja – mutta tämä tuhoaisi Suomen kotimaista kysyntää, mitä voi olla jo heikkenemässä päin (kuten myös Espanjassa)
  6. Kallis euro haittaa suomalaisten vientiyritysten kilpailuasemaa.

Lyhyesti sanottu: on keskusjärjestöjen kunniaksi onnistunut saada TUPO-lainen sopimus aikaiseksi, mutta saa vielä nähdä mihin se oikeasti auttaa. Uutisissa on ollut hyvin eräviä arvioita siitä, paljonko uusia työpaikkoja se luo, mutta montako ehtii samana aikana katoa?

Pointtini on ehkä lähinnä se, että mitä tapahtuu Saksassa palkkakorotusten ja inflaation piirissä vaikuttaa varmaan enemmän Suomen kilpailukykyyn kuin jopa malttilliset TUPOt.