Tag Archives: Paperiteollisuus

Työmarkkinasuhteet käännekohdassa?

Tämä kirjoitus oli tarkoitettu mielipidekirjoitukseksi, mutta Helsingin Sanomat hylkäsi sen. Ei voi mitään. Ajattelin pistää sen nyt tänne, niin että se on “ulkona” ennen perjantaita.

—————–

Ensi perjantaina tapahtuu pitkästä aikaa suurmielenilmaus Helsingissä. Suurin syy siihen on se, että Suomen hallitus puuttuu sopimusvapauteen. Mielenilmauksen takana voi nähdä kolme suurta kehitystä viime vuosista, jotka kuitenkin liittyvät yhteen. Ensimmäinen on, että ammattiliitot ovat olleet vastuullisia jäseniä työmarkkinajärjestelmässä, joilla on ollut yhtä hyvin kuin työnantajapuolella kilpailukyky mielessä. Toinen siihen liittyvä asia on viennin todellinen tärkeys Suomen taloudelle ja kolmas on näiden vaikutus kotimaisille aloille, eli lyhyesti palvelu- ja julkiselle sektorille.Vastuullisuus löytyy Suomessa työmarkkinasuhteista. Kuitenkin, muuttuvien valtasuhteiden ansiosta Suomen korporatismimalli on muuttunut. Vuonna 2008 työnantajapuoli julisti TUPOn kuolleeksi. Työnantajapuoli olisi voinut arvioida, että sektorikohtaiset neuvottelut olisivat tuottaneet liian korkeat palkankorostukset. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanenkin mainitsi asiasta vuonna 2008 EK:n seminaarissa.

Vuonna 2009 oli yritys saada palkka-ankkuri paikallaan. Palkka-ankkuri tarkoitti, että aloille, joilla menee hyvin, sai sopia 0,5% palkankorotusta kuten metalliteollisuudessakin. Tämä vain osittain onnistui lopun lopussa ja aiheutti närästystä työntekijäosapuolten keskuudessa. Vuonna 2009 saatiin aikaiseksi ns. sosiaalitupo, joka paransi työttömyysturvasta ja varmisti eläkkeiden rahoituksen. Tämä ”osa-aihesopimus” osoitti työntekijänpuolen olevan vastuullinen.

Muuttuvat valtasuhteet näkyvät hyvin uusista keskitetyistä sopimuksista. Vuonna 2011 päästiin Raamisopimukseen, jonka ydin oli enemmän työelämän laadun parantamissa kuin palkkakysymyksissä sinänsä vaikka tässäkin huoli kilpailukyvystä oli tärkeä taustatekijä. Vuonna 2013 työmarkkinaosapuolet sopivat Työllisyys- ja kasvusopimuksen, jossa oli äärimaltilliset korotukset. Tänä vuonna sovittiin T&K-sopimuksen kolmannen kauden palkankorotuksista. Uusien keskitettyjen ratkaisujen aikana ay-liike on ollut varsin rakentavaa, koska se itsekin ajatteli, että kovat ajat vaativat kovat toimet. Nimenomaan työllisyys- ja kasvusopimus on mennyt vientialojen (työnantajien) toiveiden mukaisesti – tuli maltillinen ratkaisu. Viime vuosina työmarkkinasuhteiden vallan tasapaino on muuttunut – sen mukaan, että teollisuudessa (ja palveluissa) on kadonnut työpaikkoja ja myös ammattiliittojen neuvotteluasema on heikentynyt. Näiden laskevien vientialojen työntekijöiden määrää nähden on vähintäänkin omituista, että Sipilän hallitus ja myös EK syyttävät enimmäkseen työn kuluja Suomen ”heikosta kilpailykyvystä”.

Toinen tekijä on viennin todellinen tärkeys Suomen taloudelle. Sellutehtailla ja metalliteollisuudella on ollut hyviä vuosia. Tullin tilastot näyttävät, että esimerkiksi paperin ja teräksen vientiarvo on ollut edelleen korkeaa ja ne ovat edelleen Suomen tärkeimmät vientituotteet. Erityisesti paperi- ja metalliteollisuudessa on ollut jo pitkään yhteinen huoli kilpailukyvystä. Paperi- ja metallituotteiden lisäksi suurin Suomen vientituoteryhmä on koneet – metsäkoneet, paperikoneet, hissit, sähkömoottorit yms. Nämä ovat maailmassa haluttuja, juuri sen takia, että Suomessa tehdään laadukasta tavaraa. Se, mitä voi ehkä sanoa Suomen vientikilpailukyvystä, on, että se on melko yksipuolista. Viennissä on myös paljon raaka-aineita. Tämä johtaa kysymykseen – mitä oikein tehdään suomalaisella osaamisella? Emmekö osa myydä keksintöjämme maailmalle? Turha syyttää työntekijöitä siitä, että tavarat eivät mene kaupaksi. Paperi, metalli ja koneet menevät kaupaksi – miksi ei muita tuotteita sillä tavalla, että niillä olisi merkitys taloudelle ja ennen kaikkea työllisyydelle? Toki Suomessakin tehdä high-tech tuotteita, mutta vientikoneisto ei ole viritetty niihin.

Viimeinen asia liittyy Suomen talouspolitiikan vaikutukseen kotimaiseen työhön. Kun on tehty keskitettyjä ratkaisuja nimenomaan sillä oletuksella, että vientikilpailukyky paranee, on julkisen sektorin ja palvelusektorin työntekijöille aika rankka paikka, että siellä Suomen talouspolitiikka on johtanut yt-neuvotteluihin ja lomautuksiin. Sen sijaan, että tuijotetaan viennin menoa, pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vaikutuksiin naisvaltaisiin aloihin. Niiden työntekijöiden (m.l. opettajat ja sairaanhoitajat) määrä on paljon isompi kuin teollisuuden ja näin heidän palkkojen heikennykset eivät auta kotimaista kysyntää eivätkä ainakaan vientikilpailukykyä. Kun mietitään, miten hallitus haluaisi vielä rajoittaa sopimusvapautta, on hyvin ymmärrettävää, että jopa vastuulliset ammattiliitot, jotka edustavat pääomaintensiivisiä aloja, kuten Paperiliitto ja Metalliliitto osallistuvat perjantaina mielenilmauksessa. Työmarkkinasuhteet voivat hyvin olla käännekohdassa.

Advertisements

Suomen talous ja Kiinan talouden muutos

Taas yksi karkea luonnos asioista mitkä vaikuttavat Suomen talouteen. Tässä olin kertonut, mihin suomalaiset tuotteet menevät ja mitkä tuotteet. Kiina on tärkeä, tosin suhteellisen pieni kauppakumppani Suomelle. Tänään EuroIntelligence kertoi, että tilastoissa ei vielä näy, että Kiina on laskusuhdanteessa. Tosin eilen Suomessa nähtiin uutinen, joka kertoi, että suomalaiset sahat pistävät väkeä pihalle Kiinan takia.

Kiina on ennen kaikkea tärkeä vientimaa konepajoille (ei pidä unohtaa, muuten, että suomalaisilla firmoilla on Kiinassa omat tehtaat myös). Vuoteen 2012 asti kuva näyttää tältä:

Vienti Kiinalle Suomesta

Vienti Kiinalle Suomesta

Tässä näkyy, että toki myös paperitavarat/sellu menee kaupaksi kuten esim. kuparikin mutta koneet ovat suurin vientituoteryhmä. Tullin tilastoissa kehitys vuodelta 2002 nykypäivään näyttää tältä:

Vienti Kiinalle (muutamaa ryhmää)Tässä on ne samat päätuotteet kuin kuvassa yllä, paitsi, että Tullin tilastoissa niputettiin enemmän samoja tuotteita samaan ryhmään. Toisaalta esim. paperituotteet ja sellu ovat eri kategorioita. Tämä on karkea kuva kehityksistä, joten siinä ei ole niin suurta merkitystä.

Mitä nähdään on, että kuten ensimmäisessä kuvassakin koneiden vienti on lähtenyt alaspäin. Yhteydessä siihen, mitä tiedetään Kiinan taloudesta se on ymmärrettävä kehitys, sillä Suomi tekee paljon koneita teollisuudelle. Joten jos yritykset Kiinassa lakkaavat investoimasta, Suomen vienti näistä tuotteista laskee. Toisaalta näitä sähkökoneita myydään tasaisesti Kiinaan – siinä ei nähdä kovaa notkahdusta. Kategoriassa on mm. sähkömoottoreta, työkaluja ja sähkökomponentteja. Voi sanoa, että ne ovat puolivalmisteita muihin tuotteisiin, toisin kuin ne koneet, jotka tekevät tuotteita. Myös huomattavaa, mielestäni, on sellun vientimenestys. Se ei ole siinä mielessä niin yllättävää, mutta toisaalta näyttää jälleen mitä maailma edelleen haluaa Suomesta (noin karkeasti sanottu.)

Voiko vetää mitään johtopäätöksiä tämän perusteella? Ei varmaan kovin suuria johtopäätöksiä ainakaan, mutta Kiina on Saksan lisäksi yksi maa minne Suomi vie paljon koneita (tarkemmin: paperikoneita, teollisia koneita, “electrical control boards”, puhelimia, “broadcasting equipment”..) Joten jos nyt on oikeasti tilanne missä Kiina on investoinut aivan liikaa, sen tullaan huomaan ensinnäkin sähkölaite- ja konepajateollisuudessa (Valmet on kiinnostavaa seurata) ja epäsuoraisesti mahdollisesti paperin/sellun hinnan kautta, mitä pidemmälle aikavälille tarkoittaisi jälleen kerran muuttavia olosuhteita Suomen paperi- ja selluteollisuudelle.

Siinähän tämän päivän ennusteeni! 🙂

Link

Tärkeät pohdinnat Fennovoiman ydinvoimalasta ja sen taloudellisista riskeistä

Tärkeät pohdinnat Fennovoiman ydinvoimalasta ja sen taloudellisista riskeistä

En usein jaa tälläisiä linkkejä, mutta kun suuri osa Suomen teollisuuden työnantajat on sitä mieltä, että ydinvoima on hyväksi teollisuuden menestymiseen, luulisin, että on tärkeää jakaa tämän. Olen myös (hyvin lyhesti, jossain yhdessä virikkeessä) kirjoittanut mun väitöskirjaan, että tämä usko ydinvoiman kyky parantaa paperiteollisuuden energiakustannukset on hyvin mahdollisesti suuri harha. En sitä sen tarkemmin voi arvioida, mutta tämä artikkeli näyttää tukevan teesin.

‘Metsäteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliitot: Poliittisten päätösten on tuettava metsäteollisuuden kilpailukykyä’

Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry: sivuilla (mm.) lukee yhtenäistä kantaa metsä- ja vientiteollisuudesta. Oma kantani Rikkidirektiivistä on eri, ja olen mm. Hesarissa v.2011 julkaissut jutun siitä. Olen sitä mieltä, että se voi olla sellainen insentiivi, josta suuret innovaatiot ja metsäteollisuuden alan muutos tulee. En tarkoita, että katoaa työpaikkoja (mutta se tapahtuu nytkin – vuodesta 2000 jo 20.000 työpaikkaa kadonnut!). Tarkoitan, siksi että on tiedossa kova hintalappu jos käyttää rikkipitoisia polttoaineita, siinä on todella kova syy investoida biopolttoaineisiin, jotka käyvät myös laivoille. Siitä voi kehittää taas huippuala Suomen teollisuudelle, missä yhdistetään metsäteollisuuden osaamista, kemian teollisuuden osaamista ja ympäristötekniikan osaamista. Pitkälle aikavälille se on mahdollisesti yksi harvinaisempia aloja, missä Suomi voi rakentaa edelläkävijäasema ja olla maailmanjohtaja. Ja rikkipesurit ovat mainio juttu Wärtsilälle siinä välissä.

 

Mutta siitä tiedotteesta: haluan huomauttaa, että paperiteollisuus ei mainita sinänsä – puhutaan vaan metsäteollisuudesta. Se voi olla, että sen pitää näyttää siltä, että tarkoitetaan myös eksplisiittisesti paperiteollisuutta, mutta en sinänsä näe miten poliittiset päättökset voi tukea sitä, kun markkinat ovat Euroopassa vaan kovin heikkoa. Sellu on toinen tarina, kyllä.

 

Sellaisia pohdintoja.