Juuri nyt tuntuu siltä, että Suomen työmarkkinamalli on (jälleen) mylleryksessä Teknologiateollisuuden ilmoituksen jälkeen. Pöly ei varmastikaan vielä laskenut, mutta olisi mielenkiintoista tehdä ajatusleikin: mitäs jos joka sektorissa olisi niin, että on mahdollisesti sekä sektorikohtainen työehtosopimus, että järjestäyttymättömille yrityksille yrityskohtaiset työehtosopimukset?
Heti alussa pitää sanoa, että ei ole lainkaan selvää, kuka niitä viimeisiä neuvottelisi työntekijöiden osalta. Mutta kun Teknologiateollisuus ry laittaa painonsa sen takana työnantajien puolesta, oletuksena on minulla, että ammattiliitot tähän sopeutuvat. Toinen asia, mitä jätetään tässä nyt ilmassa on, että olisi epäselvää kuka valvoo TESin noudattamista. Lähdetään liikkeelle siitä, että siihen on jonkinlainen ratkaisu. Se ei ainakaan tässä tekstissä tärkein pointti.
Inspiraatiota tähän kirjoitukseen tulee Alankomaiden työehtosopimusmallista. Siellä on sekä useasti yleissitovia sektorikohtaisia työehtosopimuksia että yrityskohtaisia työehtosopimuksia. Yleisesti tämä toimii niin, että isoimmat yritykset (m.l. ketjut, monikansalliset yritykset) neuvottelevat yrityskohtaisia sopimuksia ja pienemmät itsenäiset firmat ovat yleissitovan TESin piirissä. Tämä ei kuitenkaan ole automaattinen työjako: ne firmat, jotka haluavat “oman” työehtosopimuksen, pitää anoa erivapautta sektorikohtaisesta työehtosopimuksesta. Been ja Keune (2019, k.s. linkki) kertovat, että noin 15% työehtosopimusten kattavuudesta tulee näiden yrityskohtaisten sopimusten kautta.
Inspiraatiota tähän kirjoitukseen tulee Alankomaiden työehtosopimusmallista.
Alankomaissa on jotain sektoria, jossa on pelkästään sektorikohtainen TES. Tämä koskee esimerkiksi metalliteollisuutta ja sairaalat. Mutta yleisempää kuitenkin on, että on molempia. Esimerkiksi kemianteollisuudessa, kaupan alalla ja paperiteollisuudessa (kyllä, sellaista on Alankomaissa!) on sekä sektorikohtaiset että yrityskohtaiset työehtosopimukset.
Vaikka tästä pitäisi tehdä perusteellisempaa tutkimusta, näyttää siltä, että yrityskohtaisilla sopimuksilla voi tosiaan alittaa sektorikohtaiset TES-palkat. Esimerkkinä paperiteollisuus: sektorikohtaisen TESin alimman palkkaluokituksen minimipalkka on 2024,84 €/kk bruttona. Vastaavasti Mayr-Melnhof Eerbeekin paperitehtaan TESin saman luokituksen minimipalkka on 1736 €/kk bruttona ja Papierfabriek Schut BV:n TES listaa minimipalkkana 1919 euroa bruttona kuukaudessa. Tässä pitää myös huomauttaa, että näillä yrityksillä on kaikki eri tehtäväryhmittelyt ja per ryhmä eri kesto työvuosina (kuinka kauan on ollut töissä ko. firmassa). Toisin sanoin, eri firmoissa voi siis edetä eri tahtia eri palkkaluokituksella samalla työvuosina.
Kaupan alalla tilanne on hieman eri: jos on franchise, niin on eri TES kuin silloin, kun ketju omistaa kaupan. Nopealla tarkastuksella palkkojen osalta tässä ei ole eroja, mutta saattaa olla eroja muilla työehdoilla. Todettakoon myös, että alan tämän hetken neuvottelut ovat jumissa, kun on syvä erimielisyys miten pitää korvata koronavaikutukset työhön ja jakaa oikeudenmukaisesti yritysten suuret tulot, jotka syntyivät koronakriisin yhteydessä.
Kiinnostava on turvallisuusalan TESsit. Siellä on kolme eri: G4S Aviation Security -TES, yksityinen turvallisuusalan TES (mm. rahakuljetukset, turva-alan yritykset kuten G4S) ja tapahtumaturvallisuusalan TES (järjestyksen valvonta konserteissa ym). Niillä kaikilla on hyvin eri sovellusala. Mielenkiintoista on kuitenkin, että viimeksi mainittu kuitenkin myös soveltuu lentokentän turvallisuuteen sekä yksityiseen turvallisuusalaan. TESin protokollapäätöksissä sovitaan, että tällä pyritään työnantajan houkuttelevuuteen hyvien palkkojen kanssa (verrattuna kilpaileviin TESseihin) ja nimenomaan lentokenttätyöntekijöille. Näiden eri työehtosopimuten palkkataulukot on vaikea verrata, mutta näyttää siltä, että “tapahtumaturvallisuusalan” työehtosopimuksessa on matalammat palkat kuin G4S -tessissä. Ei voi sanoa muuta tarkastamatta muita työehtoja, mutta yrityskohtaiset työehtosopimukset voivat myös (palkan osalta) ylittää sektorikohtaisen työehtosopimuksen.
Vaikka tämä on pintaraapaisu Alankomaiden työehtosopimuksista ja millaisia eroja on sektoritason ja yritystason välillä, yksi asia on kuitenkin selvää: yrityskohtaisilla työehtosopimuksillla asetetaan saman alan työntekijät eriarvoiseen asemaan. Tämä voi mennä molempiin suuntiin, ja jos yrityskohtainen TES on parempi kuin sektorikohtaista, niin se on selvästi yrityksen kilpailuvaltti työvoimasta. Toisaalta erivapaudet voivat myös auttaa yritystä vähentää kuluja.
Alankomaat on kuitenkin maantieteellisesti pieni, joten alan työnantajat ovat aina suhteellisen lähellä, eikä ole niin, että on sellaisia “yhden työnantajan kaupunkeja”. Suomessa kuitenkin voi olla niin, että maan harva-asutuksen takia yritykohtaiset työehtosopimukset voivat toimia enemmän siihen suuntaan, että alennetaan palkat ja säästetään kuluja. Mutta vastaavasti on sitten myös edessä, että näille firmoille olisi vaikeampaa löytää hyvää työvoimaa. Ottaen huomioon, että monilla alalla erityisesti Etelä-Suomen ulkopuolella on työvoimapula, tämä työehtosopimusten houkuttelevuus on jotain, mitä pitää ottaa vakavasti.
Tämä selkeästi kaipaa tutkimusta, jossa on näitä alueellisten muutoksen asiat mukana sekä yrityksen tietoja investoinneista, myynnistä yms, erilaisista aloista.
Arjen polku 