Analyysi: Elinkeinoelämän keskusliitto etsii uuden roolin

Viime aikoina Suomen työmarkkinajärjestelmä on ollut mylleryksessä. Onnistuttiin sopimaan kikystä, mutta varjon alla: Elinkeinoelämä oli muuttanut sen sääntöjä näin, ettei se voi tulevaisuudessa enää olla osallisena keskitettyihin sopimuksiin. Tämä tarkoitti tulopoliittisten ratkaisujen aikakauden loppu, mikä tosin oli jo ilmassa vuodesta 2008, kun EK ilmoitti, ettei se halua enää tupoja.

Ensin oli aikomus saada Ruotsista kopioitu ns. “Suomen malli” aikaiseksi, mikä tarkoitti, että vientialojen menestys asettaa (sitovan) ylärajan palkankorotuksille. Tässä mallissa, vaikka kuulostaa järkevältä, olisi ollut kaikenlaisia ongelmia, mm. naisten ja miesten palkkatasa-arvoon, ja olisi vahvistuneet tällaisia tendenssejä. Kaavailtu malli kuitenkin jo ehti kaatua ennen kuin otettiin käyttöön, kun Metsäteollisuus ry ilmoitti neuvottelevansa sektoritasolla itse. Myöhemmin Metalliliitto myös ilmoitti, ettei se osallistu enää “Suomen mallin” kehittämiseen. Helmikuussa EK sitten ilmoitti, että sääntömuutoksen takia se irtisanoo lähes kaikki keskusjärjestösopimuksia. Tämä aiheutti kuohuntaa nimenomaan työntekijäliitoilla. Ainakin AKT ja Rakennusliitto nojaavat melko vahvasti erilaisiin keskusjärjestösopimuksiin niiden solmimissa työehtosopimuksissa. Nämä käytettiin sen takia, ettei tarvitse erikseen neuvotella sopimusosioita esim. luottamusmiesten asemasta, yt-neuvotteluista tai irtisanomissuojasta. Esim. Paperiliitto on itse neuvotellut tällaisia osaksi sen työehtosopimuksia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että osa ammattiliittoja ja työnantajaliittoja joutuu tulevana liittokierroksella (syksy 2017) neuvottelemaan näistäkin asioista. Luvassa on todennäköisesti vaikea neuvottelukierros, ainakin osan alojen kohdalla.

Viimeinen käänne tuli viikonloppuna, kun EK:n Mattila kertoi Helsingin Sanomissa, että suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian korkeat ja ”Tarvitsemme vielä monta kikyä”. Tämä on tietenkin omituinen kommentti, jos muistetaan, että EK ei voi tehdä keskitettyjä ratkaisuja enää, eikä ole olemassa toinen toimija, joka ottaisi tämän roolin. Joten on aiheellista kysyä, miten EK näkee, että saadaan keskitettyjä ratkaisuja aikaiseksi, ilman työantajaosapuolta? EK itse halusi sektorikohtaisen neuvottelukierros, tosin ”Suomen mallin” avulla. Mutta se juna meni jo, kun Metsäteollisuus veti töpselin irti tästä suunnitelmasta. Nyt mennään ilmeisesti kohti ihan perinteistä liittokohtaista neuvottelukierrosta , joita Suomen työmarkkinasuhteiden historiassa on ollut moni.

Mielenkiintoinen tässä valossa on miten Suomen Yrittäjät reagoi Mattilan julistukseen. Vaikka SY:n Jyrki Mäkinen yhtyi monista asioista Mattilan tilannenäkemykseen, hän totesi kuitenkin, että Suomi ei tarvitse yleista palkka-alea. Tästä päästään juuri EK:n ydinongelmaan: kun se on nyt ottanut itsensä irti työmarkkinasuhteiden prosesseista, mitä jää sen rooliksi, ja tarkemmin: miten se erottuu Suomen Yrittäjistä? Mäkisen kommentit näyttävät, että tärkeistä asioista Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät ovat samaa mieltä. Myös molemmilla on yhteisenä tavoitteena paikallisen sopimisen lisäämistä sekä työmarkkinaprosessien joustavammaksi tekeminen. Näillä kahdella järjestöllä on myös yhteinen kohderyhmä: yrittäjät ja yritykset. Toistaiseksi näyttää siltä, että Suomen Yrittäjät tuottaa myös jäsenilleen palveluja. EK toistaiseksi näyttää enemmän lobbausjärjestöltä.

Tulevan ajan suuri kysymys on: löytää Elinkeinoelämä itselleen profiilia, millä se erottuu Suomen Yrittäjiltä? Metsäteollisuus ry:n suhtautuminen ”Suomen malliin” näyttää, että EK on rajoitetusti valtaa ohjata sen jäsenten toimintaa työmarkinasuhteiden suunnasta. Vaikka Elinkeinoelämän keskusliitto varmasti uskoo, että sen nykystrategialla päästään sen toivomaan malliin, voidaan pohtia: tarvitaanko Elinkeinoelämän keskusliittoa sitten vielä? Se on viimeiset 10 vuotta vahvasti ohjannut Suomen työmarkkinasuhteiden kehityssuuntaa, mutta jääkö se nyt ilman tehtävää? Vai onko EK sitten Suomen Yrittäjien kilpailija jäsenistä mutta ne ajavat jokseenkin samoja tavoitteita politiikan vaikuttamisen kautta? Toisin sanoin: mihin siirtyy työmarkkinasuhteiden painopiste?

Kuusi syytä – miksi yrityksesi tarvitsee sosiologian tohtorin

Miksi yrityksesi tarvitsee sosiologian tohtorin – eli minut?

1. Nopeasti monimutkaiset asiat haltuun

Tutkijana pitää lukea paljon ja osata suodattaa niin sanotusti ”jyvät akanoista”. Tutkijakoulutuksen saaneenani erotan nopeasti relevantteja ei-relevanteista asioista. Sen lisäksi työelämäntutkijana (työn sosiologina) osaan ottaa huomioon henkilöstöasioita ja kilpailukykytekijöitä – puhun siis koko yrityksen kieltä. Alankomaalainen tutkintoni antaa valmiuksia ottamaan myös (EU:n) juridisemman kontekstin mukaan.

Myös Suomen työoikeus ja työmarkkinasuhteiden järjestelmä ovat hyvin tuttuja, joten nykyisessä tilanteessa, jossa mennään kohti paikallista sopimista, pidän tätä huomattavana etuna.

2. Kyky esittää oikeat kysymykset

Sosiologian ydinosaaminen on esittää kysymyksiä: miksi tehdään näin, miten tämä asia oikeasti toimii? Oikeiden kysymysten avulla voidaan parantaa yrityksen toimivuutta, ja se tapahtuu erityisesti henkilöstösuhteiden avulla.

3. Data, data, data

Voisi sanoa, että tänä päivänä hukumme dataan. Sosiologian tohtorina olen oppinut käyttämään monipuolisesti dataa. Unohda asiakastyytyväisyyskyselyt – käytetään Facebook- ja keskustelufoorumien dataa! Onko yritykselläsi verkkokauppa? Senkin dataa voidaan käyttää paremmin. Osaaminen, jonka olen kehittynyt harrastuksena, on tekstidatan analyysi. Se on monimutkaisempaa kuin kvantitatiivisen datan analysointi, mutta yritykselle markkinoinnin ja myynnin yhteydessä mielenkiintoisempaa.

4. Silmää piilonormeille

Yrityksillä on käytössään usein jonkinlainen HR-järjestelmä. Työn sosiologina osaan analysoida sekä virallisia että piilonormeja. Piilonormien tunnistaminen auttaa yrityksen toimintakulttuurin kehittämisestä. Tähän kuuluu myös monimuotoisuuden hyödyntäminen.

5. Myynti

Työn sosiologian ohella suuri kiinnostukseni on ollut taloussosiologia, jonka kohteena ovat erilaiset taloudelliset ja markkinoihin liittyvät ilmiöt erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa. Sosiologinen ymmärrys markkinoista voi parhaimmillaan hyödyttää yrityksiä keskittymään myynnin oikeisiin tekijöihin.

6. Esiintyminen

Edellä mainittujen asioiden lisäksi minulle on kertynyt runsaasti esiintymistaitoja opetuksen ja konferenssien välityksellä. Olen opettanut ja esiintynyt suomeksi ja englanniksi vuosia.

Pidän esiintymisessä erityisen tärkeänä aidon ilmapiirin muodostamista, jossa keskeisintä on kyky kuunnella, vuorovaikutuksellisuus ja keskustelu.

Lyhyesti minusta:

Nimi: Paul Jonker-Hoffrén
Asuinpaikka: Turku
Koulutus: Valtiotieteiden tohtori (sosiologia, Turun yliopisto) ja Master of Arts (European Public Administration and Public Policy, Twenten yliopisto, Alankomaat)
Kielet: Hollanti (äidinkieli), suomi, saksa, englanti, ranska (perusteet)
Keinokielet: R, SPSS. Erittäin hyvät IT-taidot ja kiinnostusta kehittää näitä lisää.
Sähköpostiosoite: paul.jonkerhoffren@gmail.com

Kestävä kehitys, yritykset ja talous: tapaus Alankomaat

Taustaksi: olen ollut vuodesta 2015 mukana Turun tulevaisuuden tutkimuskeskuksen projektikurssilla “Kestävä kehitys“. Sen tiimoissa olen opettanut sosiaalisesta kestävyydestä ja olen oppinut mm. ekologisesta kestävyydestä. Silloin huomasin muun muassa, kuinka rajoitettuja Suomessa keskustelut tästä asiasta ovat. Puhutaan kyllä ilmastonmuutoksesta, mutta se ei ole lainkaan ainoa planeettamme rajaehto (boundary) ihmiskunnan elämälle. Tämä artikkeli on suhteellisen lyhyt ja kattaa hyvin erilaiset kriittiset kohdat.  On myös tärkeää muistaa, ettemme suinkaan tiedä kaikista prosesseista jotka vaikuttaa meidän planeettaamme. Artikkelin valossa nämä ns. climate change hoax -pellet näyttävät varsin säälittävältä, koska ne ilmeisesti eivät taju kuinka paljon muuta pelissä on.

Mielestäni on rohkaiseva nähdä, että kaikenlaiset suursijoittajat ja suuret yritykset (puhumattakaan USAn armeijasta) näkevät ilmastonmuutoksen (jos käytetään nyt sitä “kattotermina”) riskit – taloudelliset, poliittiset, vaikka kulttuurisetkin. Suomessakin on yhä enemmän cleantech-yrityksiä.

Viimeinen askel tässä kehityksessä tapahtuu juuri nyt Alankomaissa. Siellä on eduskunnassa lakialoite, tehdä Ilmastolaki. (tässä sen teksti, hollanniksi tietenkin.) Tämä on siis lakialoite, jonka eduskunta teki, ei mitään hallituksen esitys. Alankomaissa eduskunnalla on oikeus, laatia lakialoitteita (kuten Suomessakin). Mitä tekee tämä aloite erikoinen, on että eräät Alankomaiden suuret yritykset (Siemens, Eneco, Shell, Heineken, Schiphol (Amsterdam Airport), Van Oord ja Havenbedrijf Rotterdam (Rotterdam Harbour) tukevat tätä aloitetta. Tämän seurauksena 35 muuta isoa yritystä on liittynyt tähän tukiryhmään. Mainittu syy tukeen on mielenkiintoista tuoda esiin myös. Firmat toteavat, että tulee ensin kuluja ja vasta silloin hyötyä/voittoa, mutta:

“Olemme varmoja, että alankomaalaiset firmat voivat käyttää osaamisensa ja kokemuksensa maailmanlaajuisesti. Talouden rakenteen muutoksen kiihdyttäminen maksaa alussa enemmän, mutta lopussa tuo enemmän. Se on yrittäjyys ja katsoa eteenpäin.”

“Tämän tavoitteen saavuttamiseksi [uuden talouden rakenne] tarvitaan yrittävä, innostava valtio, joka antaa tilaa yrityksille täyttää roolinsa energiatransitiossa.”

[käännös PJH, lähde]

Myös huomattava on, miten nämä yrityksen edustajat viittäävät Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteisiin sekä Alankomaiden kolmikantaprosesseihin. Nämä yritykset tajuavat, miten tärkeää sosiaalinen kestävyys on (mm. osallistuminen, tasa-arvo, oikeusvaltion rooli) saavuttaa ekologisen kestävyyden tavoitteita.

Thinking about labour market flexibility

(This is just a sketch of some issues that are on my mind now, rambling style. Bear with me.)

In Finland and many European countries, there have been discussions about labour market flexibily, especially in the context of the current Eurocrisis and how to get out of it. One of the arguments is that there are structural issues in the labour market which makes unemployment worse. The solution is then to make the labour market more flexible.

What does this mean? Usually economist refer to collective agreements, minimum wages and social benefits as factors which make the labour market “rigid”. These barriers to true flexibility exist in the context of economic models of labour supply and demand, where collective agreements etc ensure that the market doesn’t clear, i.e. that there remain people unemployed. Others have written about how unrealistic and unhelpful these models are, which I will thus not repeat here.

Rather, my concern is how far economics as a science is from the reality of real humans. Regardless of attempts of modelling labour markets in more detail, not even search theory in microeconomics does not really get at what work is, why people work and what choices they make there. Economics is to a large extent an a-historical science, which is its weak point in contributing to understanding of society. Some people do actually move all over the place to find the next job, but not everybody can, nor does everybody want that, because of their social roots in the community they live in. (it may also work the other way around: that after working somewhere for a long time you discover that you have rooted there, through social networks, even though you came for the work in the first place).

The point is that, as Lars Syll like to point out, reality is actually uncertain, not uncertain as defined by stochastic processes. Therefore, is really matters what people actually do (and feel and think) and what is their history – and how they move in or between networks (see also Richard Sennett’s The Corrosion of Character). If you take into account all the various characteristics and histories of people, then it is clear that economic modelling of the labour market doesn’t make any sense at all – it is a crude reduction of some aspects. These aspects do have relevance! If we talk about wages and labour shortages, we also talk about entrepreneurs that operate in competitve markets and may not find the suitable person they need.

But: then we are actually not talking about economics (or economic modelling of the labour market), but about legal issues. Crudely put, labour markets are essentially just a bunch of unwritten labour contracts. After all – what is it that binds the employer to paying the employee wage X? Right, the contract. In many European countries some minimum terms for these contracts are laid down in collective agreements (which are agreements between employers’ federations and labour unions, usually).

So, people who work have a contract (either permanent or fixed-term) with specific terms for the job. The unemployed are the ones without contract. Is it really so, that to make the labour market flexible, labour contracts (and the agreements/laws they’re based on) must be weakened? In a legal sense, labour contracts are contract like any, but the problem of course with our current complicated work is that it is rather difficult to ascertain whether or not the employee has worked in accordance to the contract – this is an issue which involves trust, because it is not possible to write everything an employee must do in the context of the labour contract. The French do try, but this doesn’t exactly make labour relations more smooth. Furthermore, it leads to a process about interpretation and contestation, which already could be seen in the early part of the last century in e.g. GM or Ford factories.

When politicians talk about making the labour market more flexible, do they talk about the labour contract? ( of course wages may be a good starting point for the negotiation of a labour contract). Not very often – they usually talk about measures that actually suspend the normal contractual force of labour contracts, e.g. extended trial periods, wageless work, longer working hours. In other words, they talk a lot about time, or rather time that should not be convered by standard contractual relations (and their rights and duties). All of this is not exactly new: the idea that labour is not a commodity that can actually be sold is straight from Marx of course. Also the idea of labour markets as a collection of potential labour contracts should also not be new – even for a single job opening the situation doesn’t simply recall much of a market situation – because it has to be contractually agreed what the deal is. The content of the transaction is something that continues to be defined (and often negotiated) throughout the duration of the contract.

My point simply is: when talking about labour market flexibility, there are many things economists cannot account for in their models. Rootedness in communities is perhaps the field of sociologists, but since for work the labour contract is extremely important it would be nice to see more labour lawyers talk about the possibilities of flexibilization. Otherwise we may see that flexibilization is just another way of talking about lowering wages – because companies are always free to pay more.

“Fixit” is unlikely to happen

Every once in a while there are opinion piees that state that Finland would be much better off outside the Eurozone. This is most likely true, most importantly because of the freedom a currency sovereign has. Finland probably shouldn’t have joined the Euro – although it is rather difficult to do a counterfactual analysis here. The example of Sweden is often pointed to as proof for the wrong decision of Finland to join the Euro (which was probably more based on (geo)politics than on economics). But there are significant differences nonetheless (which I will not discuss here in too much detail – this is just a thinkpiece on why Fixit is not going to happen).

To start with the obvious: suppose that Finland somehow manages to break loose of the Euro – what could we expect? Will the new currency appreciate or depreciate? There is no way to say. At some point I would have been fairly certain the currency would have greatly appreciated, but that was before the eurocrisis hit Finland hard. At present, I’d say it depends. In any case a devaluation of the new currency is also not necessary good for Finnish consumption. The final effect of a floating currency depends in particular on European and world demand for Finnish products. This leads to the second bit.

Suppose Finland is outside the Euro, what would change for the Finnish economy? I’d say: not much. At least, in the sense that a floating currency is not going to help with a quite undiverse industrial base, of which the traditional paper industry is not going to save the day due to ongoing decreases in paper demand. Pulp and cardboard may be growing product categories within a floating currency regime, but that really depends on world demand for boxes, for instance, from China. The biofuel industry could be a potential big player. Regarding the metal industry – this is also very dependent on outside demand, since it produces mainly investment goods. This means that economies elswhere have to run well to provide a boost to this sector. Given the mismanagement of the Euro-area, and almost-growth, this is not a likely driver of growth. Finland has of course a great reserve of IT experts and many smaller and bigger firms are using those – but Finland should be wary of putting all eggs in one basket. I’d say, that for all reasonable purposes, export-led growth is not a very likely possibility even if Finland managed to get out of the Euro. (maybe a dairy-led export boom to Russia?!)

The core problem – also in the context of domestic consumption – is that Finland does not produce all that many consumer products (unlike Sweden). Liberalization has made domestic electronics producers uncompetitive, so in case of devaluation, there is no easy import substitution anymore. This, by the way, is very similar to the Greek problem.

But the biggest problem is simply the technical side of getting out of the Euro. The episode with Greece has shown that the ECB is playing hardball, and probably it simply is not possible to get out of the Euro in a controlled way. If you think about the introduction of the Euro, then it should be clear why Fixit is not going to happen (even with the great Finnish engineering capacities): it took at least three years to convert all systems to use euros, and it was an open and transparent system in the sense that everybody knew when the euro would be introduced. With a Fixit, or Grexit, or whatever kind of exit, the date of introduction of the new currency will not be known and I suppose that even in Finland such a big process could not be pulled off quickly, smoothly and secretly. In that sense, outside forces could enact the breaking up of the whole Euro-area, but a single country won’t/can’t exit.

Concludingly, I’d say that the chance of Finland exiting the Euro is about the same as Germany giving up its fetish for balanced budgets. Not zero, but extremely low.

 

 

Finnish foreign policy and Russia (shortly)

Last November, I wrote this:

I suppose that if significant amounts of people start turning up at the border with Russia, Finland may have to adapt its policy regarding Russia, since given the policy of keeping asylum seekers out it would need co-operation on the Russian side.

In today’s Helsingin Sanomat, there is an article about how the new border agreement between Finland and Russia came about. The core seems to be that no citizens from other EU-countries can pass the border in Salla or Raja-Jooseppi anymore into Russia (temporary measure though, 180 days). The article notes (my translation):

From the end of last year to the beginning of this year around 1760 asylum seekers arrived into Finland across the Russian border. The flow of asylum seekers suprised Finland, because earlier Russia prevented access to the border for those migrants that had moved without proper papers.

Finland tried to negotiate about this issue for months through civil servants, ministers and the President. Both Finland and Russia emphasised all the time that it would be a bilateral solution, not at the EU-level – regardless of the fact that Finland’s border is the outer border of the EU and the Schengen-area.

The article says that it is unclear whether there will be any resistance to this agreement from the EU, but that is because the EU is so focused on the situation in Greece.

All in all, my hunch from November was not quite unrealistic. Finland does need the co-operation of Russia on this issue and if somehow deviating from agreed EU-policy is the price to pay, then it appears that Finland has done so.  Thus, I feel I was correct in predicting a change in Finnish foreign policy regarding Russia.

Maybe I should pick up my original Masters’ studies subject again (EU and Foreign Policy).

Kilpailukykysumutus

Disclaimer: olen itse Vihreiden jäsen ja olin mm. mukana laatimassa Vihreiden työllisyysohjelmaa pari vuotta sitten. En suinkaan ole samaa mieltä monista asioista Vihreiden virallisesta talouspolitiikasta (kuten varmaan blogistani ilmenee). Tämä on kuitenkin kirjoitus, minkä voisin allekirjoittaa lähes täysin.


Helsingin Sanomat uutisoi tänään kyselystä, jossa suomalaisilta oli kysytty valmiutta työehtojen huononnuksiin. Jutun otsikon mukaan enemmistö suomalaisista olisi valmiita luopumaan vuodeksi palkan…

Source: Kilpailukykysumutus