“Fixit” is unlikely to happen

Every once in a while there are opinion piees that state that Finland would be much better off outside the Eurozone. This is most likely true, most importantly because of the freedom a currency sovereign has. Finland probably shouldn’t have joined the Euro – although it is rather difficult to do a counterfactual analysis here. The example of Sweden is often pointed to as proof for the wrong decision of Finland to join the Euro (which was probably more based on (geo)politics than on economics). But there are significant differences nonetheless (which I will not discuss here in too much detail – this is just a thinkpiece on why Fixit is not going to happen).

To start with the obvious: suppose that Finland somehow manages to break loose of the Euro – what could we expect? Will the new currency appreciate or depreciate? There is no way to say. At some point I would have been fairly certain the currency would have greatly appreciated, but that was before the eurocrisis hit Finland hard. At present, I’d say it depends. In any case a devaluation of the new currency is also not necessary good for Finnish consumption. The final effect of a floating currency depends in particular on European and world demand for Finnish products. This leads to the second bit.

Suppose Finland is outside the Euro, what would change for the Finnish economy? I’d say: not much. At least, in the sense that a floating currency is not going to help with a quite undiverse industrial base, of which the traditional paper industry is not going to save the day due to ongoing decreases in paper demand. Pulp and cardboard may be growing product categories within a floating currency regime, but that really depends on world demand for boxes, for instance, from China. The biofuel industry could be a potential big player. Regarding the metal industry – this is also very dependent on outside demand, since it produces mainly investment goods. This means that economies elswhere have to run well to provide a boost to this sector. Given the mismanagement of the Euro-area, and almost-growth, this is not a likely driver of growth. Finland has of course a great reserve of IT experts and many smaller and bigger firms are using those – but Finland should be wary of putting all eggs in one basket. I’d say, that for all reasonable purposes, export-led growth is not a very likely possibility even if Finland managed to get out of the Euro. (maybe a dairy-led export boom to Russia?!)

The core problem – also in the context of domestic consumption – is that Finland does not produce all that many consumer products (unlike Sweden). Liberalization has made domestic electronics producers uncompetitive, so in case of devaluation, there is no easy import substitution anymore. This, by the way, is very similar to the Greek problem.

But the biggest problem is simply the technical side of getting out of the Euro. The episode with Greece has shown that the ECB is playing hardball, and probably it simply is not possible to get out of the Euro in a controlled way. If you think about the introduction of the Euro, then it should be clear why Fixit is not going to happen (even with the great Finnish engineering capacities): it took at least three years to convert all systems to use euros, and it was an open and transparent system in the sense that everybody knew when the euro would be introduced. With a Fixit, or Grexit, or whatever kind of exit, the date of introduction of the new currency will not be known and I suppose that even in Finland such a big process could not be pulled off quickly, smoothly and secretly. In that sense, outside forces could enact the breaking up of the whole Euro-area, but a single country won’t/can’t exit.

Concludingly, I’d say that the chance of Finland exiting the Euro is about the same as Germany giving up its fetish for balanced budgets. Not zero, but extremely low.

 

 

Finnish foreign policy and Russia (shortly)

Last November, I wrote this:

I suppose that if significant amounts of people start turning up at the border with Russia, Finland may have to adapt its policy regarding Russia, since given the policy of keeping asylum seekers out it would need co-operation on the Russian side.

In today’s Helsingin Sanomat, there is an article about how the new border agreement between Finland and Russia came about. The core seems to be that no citizens from other EU-countries can pass the border in Salla or Raja-Jooseppi anymore into Russia (temporary measure though, 180 days). The article notes (my translation):

From the end of last year to the beginning of this year around 1760 asylum seekers arrived into Finland across the Russian border. The flow of asylum seekers suprised Finland, because earlier Russia prevented access to the border for those migrants that had moved without proper papers.

Finland tried to negotiate about this issue for months through civil servants, ministers and the President. Both Finland and Russia emphasised all the time that it would be a bilateral solution, not at the EU-level – regardless of the fact that Finland’s border is the outer border of the EU and the Schengen-area.

The article says that it is unclear whether there will be any resistance to this agreement from the EU, but that is because the EU is so focused on the situation in Greece.

All in all, my hunch from November was not quite unrealistic. Finland does need the co-operation of Russia on this issue and if somehow deviating from agreed EU-policy is the price to pay, then it appears that Finland has done so.  Thus, I feel I was correct in predicting a change in Finnish foreign policy regarding Russia.

Maybe I should pick up my original Masters’ studies subject again (EU and Foreign Policy).

Kilpailukykysumutus

Disclaimer: olen itse Vihreiden jäsen ja olin mm. mukana laatimassa Vihreiden työllisyysohjelmaa pari vuotta sitten. En suinkaan ole samaa mieltä monista asioista Vihreiden virallisesta talouspolitiikasta (kuten varmaan blogistani ilmenee). Tämä on kuitenkin kirjoitus, minkä voisin allekirjoittaa lähes täysin.


Helsingin Sanomat uutisoi tänään kyselystä, jossa suomalaisilta oli kysytty valmiutta työehtojen huononnuksiin. Jutun otsikon mukaan enemmistö suomalaisista olisi valmiita luopumaan vuodeksi palkan…

Source: Kilpailukykysumutus

“Suomen malli” työmarkkinoihin – miksi?

Kiireinen päivä tänään, joten hyvin pelkistetty jotain ehdotetusta “Suomen mallista”. Se on ilmeisesti sellainen, että “että jatkossa vientiliitot määrittäisivät palkankorotusten ylätason.”

Miksi?

  • Koska Suomen kilpailukyvyn tulee parantaa.
    • Ajatusvirheet:
      • Suomi on vientivetoinen talous – ei pidä paikkansa, katso tässä. Jos Suomi olisi oikeasti vientivetoinen talous, viennin arvonlisäys olisi isompi kuin kotimaisen sektorin.
      • Suomen kilpailukyky (hintakilpailukyky) riippuu jotenkin kotimaisen sektorin palkoista. En edes ymmärrä mikä mekanismi tässä pitää olla, koska jos mitään, kotimaisen sektorin arvoketjussa on tuontia. Jos suomalainen teollisuusfirma myy jotain Suomessa, vaikka lähikaupan kautta, se ei ole vienti. Kysynnän määräytyy siten kotimaisen tulotason kautta.
      • Ab Suomi Oy. “Suomi” ansaitsee rahaa myymällä tavaroita ulkomaille. Vain sen kautta tulisi rahaa Suomeen. “Emme voi rikastua toistemme paitojen pesemällä.” Tämä ajatus sivuuttaa kokonaan miten raha luodaan fiat currency -järjestelmässä.
      • Tämä Suomen malli sivuuttaa myös se, että nimenomaan teollisuudelle palkkakustannukset ovat pienempiä huolia. Eilinen synkkä viesti viennistä osoittaa vaan yhtä asiaa: jos muualla markkinat kasvavat, mutta vienti sakkaa – me tehdään väärät tavarat. Ei palkkamaltti auttaa siihen yhtään. Kotimainen sektori riippuu taas kotimaisesta kysynnästä, ja sitä saa vaan kasvaamaan palkkojen kautta.
  • Seuraukset:
    • Mielestäni Suomen mallissa unohdetaan (jälleen) tyystin että Suomi on eurossa. Katso tästä linkistä kaava. Ei teollisuusalojen palkkamaltilla voi radikaalisti muuttaa tuota kaavaa – että reaalinen effektiivinen valuuttakurssi muuttaisi olennaisesti positiivisempaa.
    • Jos maailmassa menee hyvin, ja teollisuuden aloille menee hyvin, tulee kotimaisille sektoreillekin isompia palkankorotuksia. Mutta jos maailmassa menee huonosti tai Suomen teollisuus ei pysty diversifioimaan tuotteensa (tai ylipäätään myydä mitä maailmalla halutaan), sitten “Suomen malli” kyykyttää kotimaiset sektorit. Ja kuten olen jo kauan sitten sanonut, Suomen talous joksikin pärjäsi niin kauan kuin kotimainen kysyntä riitti 2008 jälkeen (See some data here). Suomen malli toimii negatiivisena paineena siihen.
    • Jatkona siihen – tämä tulee tietenkin suoraan negatiivisena asiana naisvaltaisille aloille. Eli tässä on selvästi myös tasa-arvonäkökulma.
  • Eli: mielestäni olisi tosi huono idea toteuttaa “Suomen malli”, koska kaikkien EMU-sääntöjen ja Euron lisäksi tämä lisäisi jälleen uusi joustomattomuus jolla on hyvin todennäköisesti vain mahdollisuudet positiviisiseen suuntaan ja todelliset vaikutukset negatiiviseen suuntaan.
    Mielestäni olisi oikeasti aikaa Suomen työmarkkinamallin uudelleenkeksimiseen. Korporatismi on ihan fine sinänsä, mutta mielestäni tällä hetkellä yritys päästää sopuun ei edes (lopun lopussa) hyödynnä vientialan liittoja.

Kilpailukykysopimus osoittaa ay-liikkeen fragmentoitumisriskiä

[kielikorjattu versio tullee kunhan kerkiän]

Tässä vaiheessa päivää on selvää, että SAK:n hallitus on antanut “vihreän valon” “kilpailukykysopimukselle”. Postauksessa haluaisin piirtää suuret viivat siitä, miksi eri liitot päättivät olla neuvottelematta tästä uudesta sopimuksesta.

Aluksi kuitenkin tämä: niin kuin edellinen sopimus (Kasvu- ja Työllisyyssopimus) tälläkin sopimuksella on kamala Newspeak-mainen nimi: kilpailukykysopimus. Kuten eri tahot ovat todenneet jo, sopimuksessa on kaikenlaisia elementtejä, jotka ovat lopun lopussa palkka-alennusta. Joten kilpailukyky=palkka-alennus? PK-yrityksille asia on vähän eri ehkä, mutta nille firmoille, jotka “hoitavat” suurin osa Suomen vientiä, palkkakustannukset eivät juurikaan ole suurin ongelmaa.

Ajatukseni perustuvat tämän postauksen analyysissa tähän artikkeliin, missä selitetään, että sektori on joko “tradable” tai “non-tradable”. Siinä myös näytetään,  kuinka isot erot ovat näiden sektorien välissä jos puhutaan tuottavuudesta. Tämän lisäksi postaus perustuu tämän artikkelin havaintoon, että euroalueen ydinmaista (mihin Suomi luokitellaan) reaalit yksikkötyökustannukset selittävät hyvin marginaalisen osuuden kauppataseen vaihtelusta. Lyhyesti sanottu: yksikkötyökustannusten alennus ei tee kovin paljon viennille, ja sen lisäksi on monta talouden sektoria, jolle kotimainen tulotaso (ts. kotimainen kysyntä) on tärkeämpää.

Viikonlopun aikana ei tullut kovin paljon muutoksia siihen, mitkä liitot eivät lähde neuvottelemaan uudesta sopimuksesta: PAM, AKT, SEL ja Rakennusliitto – tämä viimeinen oman tiedotteen mukaan, koska “liitto neuvottelee uudet työehtosopimukset ensi talvena ennen nykyisen sopimuskauden umpeutumista. Näin ollen alalla ei ole tänä keväänä tarpeen käynnistää neuvotteluja työehtosopimusten muuttamiseksi. Rakennusliiton hallitus totesi niin ikään, että yhteiskuntasopimuksessa määritelty kilpailukykypaketti on jo käytössä rakennusalalla.” Tästä syystä todennäköisesti Rakennusliitto äänesti tyhjää.

SAK-laisista liittoista PAM edustaa palvelualaa, AKT kuljetus ja SEL Suomen Elintarviketyöläisiä (leipomo-, lihanjalostus-, maidonjalostus- ja teollisuus sekä virvoitusjuoma- ja panimoalalla). Suomen Lentoemäntä- Stuerttiyhdistys SLSY ei kuulu SAK:on mutta ei myöskään lähde neuvottelemaan “yhteiskuntasopimuksesta” koska se on tehnyt jo “kilpailukykysopimuksen Finnairin ja Blue1:n säästösopimusten muodossa”.

Mitä näissä on yhteistä? Rakennusliitto, PAM ja SEL edustavat sektoreita, jotka ovat ns. ei-vientialoja. AKT kuljetusliittona on hieman vienti- ja ei-vientialojen välissä ja myös eri tietokantojen luokittelussa näkyy, että kuljetus on joskus luokiteltu vientialana, joskus ei-vientialana. Tämä tietenkin riippuu siitä, millaista kuljetusta katsotaan – merikuljetus on enemmän vienti kuin maan sisäinen pakettikuljetus tai bussikuljetus. Kuljetusalalla olisi varmaan viisasta katsoa eroja sektorin sisällä, ja siten AKT:n osalta sisäinen valtatasapaino näiden eri alasektorien välissä.

Ammattiliitot edustavat jäsententä. Suomen keskusteluissa on viime päivinä puhunut paljon siitä, että onko ammattiliitoilla liikaa valtaa, tai ajattelevatko ne vaan omia etuja yms. En sitä täällä käsittele sen enempää, koska se on iso kysymys. Mitä mä tässä kyllä sanon, on, että on mielestäni hyvää, että jotkut ammattiliitot haastavat elinkeinoelämän ja politiikan hokemaa mantraa kilpailukyvystä – olkoon se sitten sen kautta, että PAM, AKT ja SEL eivät tule mukaan soveltamaan “kilpailukykysopimusta”. Kuten taloustieteissä ihan hyvin tiedetään, on palkalla kaksi puoli: se on kuluerä mutta myös tulolähde. Ilman palkat ei tuloja yrityksille. Tässä se on myös ihan samaa ostetaanko tuotteet/palvelut julkiselta tai yksityiseltä puolelta – tulo on tulo. Tästä syystä on niin tuhoisa mitä Sipilä & co haluavat: palkka-alennus tarkoittaa hyvin varmasti kotimaisen kysynnän lasku, vaikka on hyvin epävarmaa hyötyykö teollisuus palkka-alennuksesta (mm. koska palkkakustannukset ovat vain pieni osa kokonaiskustannuksista).

Tästä toiveajattelusta voi myös “syyttää” teollisuusliitot: Metalliliitto ja Paperiliitto yms tulevat mukaan tähän “kilpailukykysopimukseen” vaikka niiden jos kukaan pitäisi tietää, että pääomaintensiivisessä teollisuudessa palkkakustannukset eivät yhtäkkiä aiheuta ihmeitä – Suomen vienti riippuu todella kovasti maailmantaloudesta eikä palkka-alennus muutu siihen pätkääkään.

Lyhyesti voi siis hyvin ymmärtää, miksi PAM, AKT ja SEL eivät hyväksyneet “kilpailukykysopimusta”. On tässä mielessä yllättävää, että Ylen Uosukainen ei tunnista PAMin syytä tähän (viime vuosien säästökuripolitiikka on syönyt kovin paljon kotimaista kysyntää). Mutta mitäs JHL, Super, TeHy ja muut julkisen sektorin liitot? Veikkaan, että nämä liitot ovat olleet jo valmiiksi heikossa asemassa EU:n asettamien budjettirajoitusten takia, eikä tällä hetkellä ehkä ole tarpeeksi vastavoimaa hallitukselle (kun on tehty jo niin monta kipeitä päätöksiä).

Voimme puhua yleissitovuudesta ja pitää myös puhua miten työehtosopimukset sopivat PK-yrityksille, mutta sielläkin voi olla, että suuri vaikutus on kotimaisella tai ulkomaisella kysynnällä, ei niinkään palkkatasolla. PK-yrityksille on kyllä tärkeää keksiä jotenkin joustavammat sovellukset, kun TESis ovat sinänsä tietenkin enemmän suurten teollisuusalojen instrumentti. Tästä joskus myöhemmin.

Luulen myös, että ne liitot jotka äänestivät neuvottelemisen puolesta, halusivat “pelastaa nykyistä systeemiä”. Suomen työmarkkinasuhteiden järjestelmässä on jo monta liikkuvaa palaa (EK:n epäselvä rooli tulevaisuudessa, paikallisen sopimisen neuvottelut yms) joten ehkä yksi kriisi lisää olisi aivan liikaa. En tässä nyt kommentoi uuden sopimuksen sisältöä, se jää toiselle kerralle.

18 Signs Economists Haven’t the Foggiest

Source: 18 Signs Economists Haven’t the Foggiest

Tämä on erittäin hyödyllinen artikkeli, nimenomaan jos lukee säännöllisesti Helsingin Sanomat ja lukee mitä ekonomistit siellä kommenteissa väittää. Pidä lista mukana, tee siitä vaikka bingo!

Finnish Unit Labour Cost obsession

As my previous post shows, I have been thinking about Finland’s obsession with unit labour costs (ULC) again, for a change. This is in many ways a crucial topic, as many people in the strong labour movement, at least regarding the export industries, seem to fairly uncritically regard this particular statistic. My thinking has been shaped by what Bill Mitchell has written in blogs and his latest book, as well as Merijn Knibbe’s article on the topic. The core of those writings is that unit labour costs are a highly unsuitable way of measuring “competitiveness”.

This really shows in the Finnish public debate. We have for years heard how Finnish competitiveness has suffered (since 2008), especially due to too high wage increases in 2007-2009 and how this shows in graphs of the ULC. This is especially a dominant theme in the export industries.

In the previous post I mentioned that I have been digging around in the OECD.Stat -collection. I now found something that I think is particularly useful in showing the utter folly of the whole ULC mantra – ULC for the manufacturing industry and the volume index of the manufacturing part of GDP (output approach.) I put these together, and:

ULC and manufacturing part of GDP (volume index, output approach). All data OECD.Stat

ULC and manufacturing part of GDP (volume index, output approach). All data OECD.Stat

Lo and behold! They are almost exactly their mirror image! This should be obvious to anybody who understands what ULC is (i.e. a ratio). As is very clear to see, as long as the manufacturing sector was doing well (until 2007) ULC declined. Then came the crisis (Lehman, Eurocrisis) and exports suffered (in particular affecting the manufacturing sector). As is known by now, Finnish exports are not in any way booming (i.e. after 2012 not much change) and this also shows – ULC also shows little change.

What does this tell us? For one, that it is useless to go after a 5%-decline in ULC across the line, because for the manufacturing sector you would need serious growth to achieve that. (for the rest of the fallacy of this policy idea I suggest to read Bill Mitchell’s blog post).  Furthermore, I hope it is now finally clear that ULC is ratio that is rather heavily affected by changes in GDP, which for Finland is quite dependent on demand in Europe and the world and on the other hand on domestic demand.